Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


keskiviikko 2. elokuuta 2017

Occhipinti sp68 bianco

kuva: www.agricolaocchipinti.it
Occhipintin SP68 rossoa kehuimme aivan hiljattain, ja nyt on valkoisen vuoro! Maistoimme tätä viiniä ensimmäisen kerran BasBas and Staff-viinibaarissa kevättalvella ja ihastuimme heti. Keväällä saimme kotiin muutaman pullon osana Vino Nostrumin Occhipinti-pakettia.

SP68 Bianco on sekoitus albannello- ja zibibbo- (AKA muscat) rypäleistä. Albanello on Sisilian kaakkoisosien paikallinen rypälelajike. Arvellaan, että kreikkalaiset toivat sen saarelle koska sen viljely oli keskittynyt Syrakusan kreikkalaiskaupungin ympäristöön. Lajikkeen luultiin 1900-luvun puolivälissä jo hävinneen, mutta vanhoja köynnöksiä kuitenkin löytyi, ja 1970-luvulta lähtien lajiketta on viljelty hitaasti lisääntyvissä määrin Catanian ja Vittorian alueilla. Muscat on tunnetumpi lajike, jonka erittäin kukkaiset aromit ovat viineistä melko helposti tunnistettavissa.

SP68 on saanut maseroitua 15 päivää kuorikontatissa, selvästi pidempään kuin useimmat valkoviinit. Käymisen jälkeen viiniä on kypsytetty 6 kk sementtitankeissa ja tämän jälkeen tasoiteltu kuukausi pullossa ennen liikkeellelaskua.

Viini on väriltään kullankeltainen, keskisyvä ja suodattamattomana hieman samea.
Tuoksussa ylikypsää melonia, eksoottista yrttisyyttä, voimakasta terpeenistä kukkaisuutta. Maku yllättävän raikas, hapokas. Melko runsaan alkoholinen runko, jossa aromipaletilla kypsää hedelmäisyyttä, yrttisyyttä ja mineraalisuutta. Jälkimaussa aivan hento katkeruus kuorikontaktista.

Täyteläinen runsas valkoviini runsaasti yrteillä maustettujen, öljyisten ruokien kaveriksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti