Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


sunnuntai 15. lokakuuta 2017

COS nero di Lupo 2015: Sisilian aurinko pullossa


Elokuun Sisilian matkalta tarttui mukaan lukuisia mielenkiintoisia pulloja, ja yksi niistä avattiin nyt harmaassa ja sateisessa lokakuussa. Sisilian aurinko palasi hetkeksi silmiin ja pettymys koskaan saapumattomasta kesästä lieveni.

COS on yksi eteläisen Sisilia Vittorian alueen tunnetuimmista tuottajista. Viinitalo on kolmen ystävyksen Giambattista Cilian, Cirino Stranon ja Giusto Occhipintin perustama. Talo syntyi, kun kolmikko sai haltuunsa Cilian isältä viinitarhat ja tuotantotilat Bastonacan kylässä Vittorian kaupungin pohjoispuolella. Ensimmäinen vuosikerta tuotettiin vuonna 1980, ja talon toimintatapa muutti pikku hiljaa käsityksen alueesta lähinnä bulkkiviinien tuottajana.

COS:n tarhoilla noudatetaan biodynaamisia viljelyperiaatteita, mikä oli tuohon saakka ollut alueella ennenkuulumatonta. Viinit käytettiin savisammioissa, jolloin rypäleiden omat aromit pääsivät loistamaan. Vuosien saatossa toiminta laajeni, rakennettiin uusia tuotantotiloja ja hankittiin lisää tarhoja. Vuonna 2005 tuotettiin ensimmäin DOCG-laatuluokiteltu viini: Luokituksen saaminen Vittorian alueelle oli pitkilti COS:n tekemän työn tulosta. Uusien tuotantotilojen myöstä siirryttiin käyttämään viinien viinien kypsyttämiseen tynnyrien sijaan amforoita.

Nero di Lupo puhdas nero d'avola. Köynnökset ovata keskimäärin 15-vuotiaita, kasvavat 250 m merenpinnan yläpuolella hiekan ja kalkkikiven sekaisessa maaperässä. Rypäleet kerätään luonnollisesti käsin, viini käy spontaanisti kuorten kanssa sementtitankeissa ja kypsyy samaten sementissä ja lisäksi pullossa vuodesta puoleentoista.

Tiilenpunainen, keskisyvä väri. Viinin tuoksu on heti lasiin kaatamisen jälkeen jopa hyökkäävä: siinä on pistävää lannantuoksua ja volatiilia asetonintuoksua, joka yhdessä peittää alleen marjaisen tausta-aromin. Viini kuitenkin tuulettuu lasissa ja muuttuu kymmenessä minuttissa täysin: Asetoni on tiessään, bretta asettuu kompleksisuutta tuovaksi hennoksi tallintaukseksi ja hikiseksi satulaksi. Marjapuolelta löytyy mansikkaa ja kypsää tumma kirsikkaa, näiden lisänä aavistus lämmintä mausteisuutta. Suussa viini on hyvin raikas, mikä ainakin osin johtuu siitä että tässä on aivan aavistus hiilihappoa. Muukin hapokkuus on runsas ja viini siten raikas. Aromipaletilla edellä mainittuun marjaisuuteen liittyy voimakkaasti välimerellistä yrttisyyttä, ja suussa viinin moniulotteisuus lisääntyy edelleen. Tanniinit ovat korkeintaan keskivoimakkaat ja hienosyiset. Viini on ilmaannuttuaan yllättävänkin kepeä ja marjainen.

Erittäin kiinnostava viini, joka kehittyi lasissa upean moniulotteiseksi. Tätä tulee ehdottomasti dekantoida tai tuulettaa lasissa ennen nauttimista vähintään puolisen tuntia. Suosittelemme nauttimaan tämän hieman viileänä, jolloin viinin marjaisuus ja hapokkuus pääsevät kunnolla oikeuksiinsa. Ruokapariksi tälle sopivat esimerkiksi paahdetut, yrteillä maustetut kasvikset, tomaattiset kastikkeet ja umamiset juustot. Varsinaisena pihviviininä tätä ei voi pitää, mutta tomaattisessa kastikkeessa haudutettu lammas sopii viinille varmasti.

tiistai 10. lokakuuta 2017

Blossa 2017: Eksoottista lämpöä räntäsateeseen.


kuva: alko
Seuraava on kirjoitettu näytepullon perusteella.

Blossa-glögistä on lanseerattu vuodesta 2011 alkaen joka vuosi uusi kausimaku, ja näitä olemme aiemminkin maistelleet. Saimme jälleen Altialta näytteenä uuden vuosikertablossan, joka on nyt saatavissa Alkoista. Blossa 17:n makumaailma ammentaa vaikutteensa Intiasta. Tämä on sikäli luontevaa, että tyypilliset glögin mausteet neilikka, inkivääri, kaardemumma ja kaneli ovat kaikki osa intialaista ruokaperinnettä. Vuosikertablossaan on kuitenkin saatu lisää eksoottista twistiä voimakkaasti mangoisella pohjaviinillä.

Mangon aromi on ensi nuuhkaisusta alkaen dominoiva, taustalla tuoksuvat inkivääri ja neilikka. Tuottajan tietojen mukaan mukana on juustokiminaa ja chiliä, mutta näitä emme spontaanisti pystyneet aromimaailmasta tunnistamaan. Tuoksu on sikäli hillitty, etä lämpimänäkään alkoholin ja mausteiden aromit eivät hyökkää nenään.
Maussa mausteet ja alkoholi luovat lämmittävän tunnun. Verrattuna perinteiseen runsaan mausteiseen punaviiniblossaan jälkimaussa varsin vähän katkeruutta. Ei niin paljoa sokeria kuin perusblossassa, mangoaromi kuitenkin tuo makeuden tuntua.

Mielestämme Blossa 17 on kohtalaisen onnistunut: Se ei ole glögi sanan perinteisessä mielessä, mutta  kylmän syyspäivän illan lämmittävänä juomana tämä toimii oikein hyvin. Sekoituksen on tarkoitus viedä mielikuvat Intiaan, ja siinä mangon ja mausteiden yhdistelmä onnistuukin varsin hyvin: Aromimaailma on eksoottinen ja muistuttaa lämmöstä kylmän syksyn keskellä. Pullon design on myös hyvin piristävä putoilevia lehtiä ja tihkusadetta ikkunasta katsellessa. Nyt maistettu pullo oli saatu näytteenä, mutta toinen tulee varmasti vielä ennen joulua hankittua.

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Maailman ympäri Chilessä: Pääruuaksi Porotos Granados!


Tämä kurpitsaa, papuja, tomaattia ja maissia sisältävä keitto tai muhennos on erittäin passeli ruoka viilenevään syksyyn: Tätä on helppo tehdä iso kattilallinen ja kutsua iso määrä ystäviä kylään! Lisäksi kurpitsan sesonki on lyhyt ja se on juuri nyt!

Porotos granados:

(noin 10 annosta)
1 iso sipuli
4 kynttä valkosipulia
400 g tomaattia kuutioituna
1 pienehkö kurpitsa (alle kilo)
400 g maissia (pakkasesta)
1 prk voipapuja
1 prk caneli- tai ruskeita papuja
2 tl oreganoa
2 tl basilikaa
1 tl savupaprikaa
1 tl juustokuminaa
500 ml kasvislientä
suolaa maun mukaan
oliiviöljyä paistamiseen
(1/2 dl riisiä, jos haluat paksumman muhennosmaisen ruuan)

Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuori kurpitsa, halkaise, poista siemenet ja kuutioi nopiksi. Kuutioi tomaatti. Kuullota sipulia öljyssä pari minuuttia, lisää sitten valkosipuli vielä minuutiksi. Lisää sitten tomaatit ja mausteet (ei suolaa vielä). Lisää sitten pavut, kurpitsat ja liemi. Keitä rauhassa tunti. Lisää maissit, keitä vielä 10 min. Tarkista rakenne: jos haluat paksumpaa, lisää riisiä ja anna kypsyä. Suolaa lopuksi, isoon kattilalliseeen mennee noin pari teelusikallista.

Koristeeksi lautaselle voi paahtaa paloiksi leikattuja maissintähkiä, mutta nämä eivät ole välttämättömiä. Tarjoa leivän kanssa. Jos teit paksumpaa muhenosta, tämä sopii hyvin vaikka maissitortillan täytteeksi!

Juomasuositus

Jos jaksat nähdä vaivaa ja hankkia viinin alkon "nettikaupasta", niin siinä tapauksessa suosittelemme ehdottomasti tätä mukavan tuhdin marjaisaa ja yrttisen mausteista país-rypäleestä valmistettua Küdaw Nativo País:a. Viini tulee Maulen alueelta, jossa aliarvostettu país on tuottanut viime aikoina alkanut herättää viinintekijöiden mielenkiintoa: Huolellisesti viljeltynä lajike tuottaa laadukkaita, aluetta ja maan historiaa ilmentäviä viinejä. Jos haluat viinin vakiovalikoimasta, suosittelemme siinä tapauksessa "varmana valintana" Montesin Alpha Pinot Noiria: Selkeästi uuden maailman tyyliä edustava, runsaan marjainen ja mausteinen pinot toimii tämän ruuan kanssa mukavasti, savupaprika annoksessa tarjoaa vastapainoa viinin hivenen hilloiselle ja tammiselle aromimaailmalle.

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Domäne Wachau Riesling Federspiel Terrasen 2016


kuva: alko
Pullo on saatu näytteenä maahantuojalta

Wachaun viinialue sijaitsee Itävallassa Wienistä länteen. Alueen viinitarhat sijaitseva Tonavan varren jyrkillä, pengerretyillä rinteillä. Maaperässä on graniittista gneissiä, joka tuo viineihin tyypillistä mineraalisuutta. Tarhat sijaitsevat pääasiassa joen pohjoispuolella. Kallistussuunnat ja aurinkoisuus vaihtelevat voimakkaasti tarhojen välillä.  Laakso sijaitsee kahden korkean metsäisen ylänköalueen välissä, ja suojaisan sijainnin vuoksi mikroilmasto on suhteellisen lämmin.

Tonavan laaksoa pitkin aluelle virtaa päivisin lämmintä ilmaa idästä Unkarin alangon suunnalta, ja toisaalta yöllä pohjoispuolen korkeilta metsäisiltä aluilta laskeutuu viileää ilmaa laaksoon. Vuorokauden voimakkaat lämpötilavaihtelut säilyttävät viineissä hyvän hapokkuuden.

Alueen tärkeimmät lajikkeet ovat grüner veltliner ja riesling. Ensimmäistä kasvatetaan rinteiden alaosan runsaammassa maaperässä, kun taas riesling viihtyy rinteiden yläosien köyhässä ja kivisessä maaperässä. Alueen rieslingeissä on tyypillisesti sekä lämpimien päivien ja pitkän kasvukauden aikaansaaman fenolisen kypsyyden tuottamaa täyteläistä hedelmäisyyttä että voimakkaiden vuorokauden lämpötilavaihtelujen säilyttämää teräksistä hapokkuutta: Alsace meets Mosel.

Wachaun alueella on oma laatuluokitus: Steinfeder on nuorena juotavaksi tarkoitettu raikas, alle 11 % viini, federspiel taas on tehty hieman kypsemmistä rypäleistä jolloin viinissä on hieman enemmän alkoholia, hedelmää ja ikääntymispotentiaalia. Smaragd-viinit on tehty kypsimmistä rypäleistä, ja viineissä on siten runsaasti konsentraatiota ja alkoholia yli 12,5 %. Smaragdit kestävät loistavasti ikääntymistä.

Domäne Wachau on alueen suurin peluri. Ko-operatiivin osakkaat viljelevät lähes kolmannesta koko Wachaun alueen tarhoista, ja ko-operatiivi tuottaakin perustason terrassen-sarjan ja eri kyläviinien lisäksi yli 20 eri tarhaviiniä.

Maistamamme riesling federspiel on entry level-viini terrassen-sarjasta. Tämä federspiel on lasissa varsin haalean keltainen ja kevytliikkeinen. Tuoksussa on sitruunaa, greippiä, hentona taustalla muscat-viineistä tuttua kukkaisuutta sekä aavistus ruohoista vihreyttä. Maku on täysin kuiva, teräksinen. Tuoksu lupaa kenties enemmän hedelmää kuin maku lopulta antaa, sillä runko jää kevyehköksi ja aromipaletilla sitrus nousee selkeimmäksi. Jälkimaussa hieman greippistä kitkeryyttä ja hyvä sitrushapokkuus.

Viini on tuoksultaan taattua rieslingiä. Makumaailma ja suutuntuma on selkeästi itävaltalainen: Kuiva ja teräksinen. Viini on kokonaisuudessaan mukava tapaus, toimii selvästi paremmin ruuan kanssa kuin sellaisenaan. Ruokapareiksi tulee mieleen tarte flambé tuhteine hapankermapohjineen tai järvikala kermaisen sienikastikkeen kera. Ja jos ruuassa on hyvää itävaltalaista juustoa, niin veikkaan että mikään ei voi mennä vikaan...

Viini irtoaa monopolista 15 eurolla, mikä on mielestämme tästä melko kohtuullinen hinta jos pitää itävaltalaisesta kuivasta riesling-tyylistä ja katselee kuvia Wachaun hengenvaarallisista rinteistä. Joku ne rypäleet sieltä hakee....

Viini on saatu näytteenä maahantuojalta, joten ilmaisen pullon vaikutusta mielikuvaan ei voi poissulkeä.

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Maailman ympäri Chilessä: Alkuun Empanadoja ja Pebreä


Empanadoja, suomalaista pasteijaa hieman muistuttavia täytettyjä taikinakuoria syödään kaikkialla Etelä-Amerikassa. Täytteenä on usein lihaa, mutta näin lihattoman lokakuun merkeissä teimme näistä kasvisversion.

Taikina:
(12 pientä empanadaa)
200 g jauhoa
0,5 dl öljyä
1 muna
1 dl vettä
1/2 tl suolaa
1 tl sokeria

+ 1 muna voiteluun

Sekoita suola ja sokeri jauhoihin. Kaada puolet öljystä joukkoon ja sekoittele tasaiseksi. Sekoita muna veteen. Lisää pikku hiljaa muna-vesiseosta jauhoihin koko ajan vaivaten, kunnes taikinasta tulee tiivis kimmoisa pallo. Vaivaa kunnolla. Kauli jauhotetulla alustalla noin 3 mm paksuksi suorakulmaiseksi levyksi. Sivele levystä 2/3 öljyllä, käännä öljyämätön kolmannes keskikolmanneksen päälle ja öljytty kolmannes tämän päälle. Kauli jälleen ohueksi ja toista voitelu ja taittelu. Laita jääkaappiin kelmussa jäähtymään. Kauli sitten taas 3 mm levyksi ja paina taikinasta stanssilla 10-12 cm ympyröitä.

Täyte:
1 sipuli
3 valkosipulin kynttä
1 pieni bataatti (200 g)
1 dl vihreitä linssejä
1 muna
2 rkl öljyä
1/2 + 1/2 tl suolaa
1 tl juustokuminaa
1 tl savupaprikaa
1 laakerinlehti

Laita linssit ja laakerinlehti kattilaan suolattuun veteen (2 dl) kiehumaan. Silppua sipuli ja valkosipuli. Raasta kuorittu bataatti. Kuullota sipuleita ja valkosipuleja öljyssä pari minuuttia, lisää sitten raastettu bataatti. Paistele miedolla lämmöllä pari minuuttia. Lisää linssit keitinvesineen sekä mausteet ja anna hautua kypsäksi. Tarkista suola. Anna  jäähtyä hetki ja lisää muna.

Täytä empanadat: Laita ympyrän toiselle puoliskolle noin ruokalusikallinen täytettä ja käännä vapaa puoli päälle. Painele haarukalla reuna kiinni. Voitele munalla, paista 225-asteessa 15-20 min.

Pebre:
1 pieni sipuli
4 kynttä valkosipulia
1 vihreä ja 1 punainen chili
1 iso tomaatti
ruukku lehtipersiljaa
1 rkl öljyä
2-3 rkl punaista viinietikkaa
1 tl suolaa
1 rkl srirachaa
vettä

pilko tomaatti, sipululi, valkosipuli ja chili pieneksi. Hakkaa persilja. Sekoita kulhossa, lisää öljy, etikka ja sriracha. Mausta suolalla maun mukaan. Lisää tilkka vettä, sekoita ja laita maustumaan jääkaappiin tunniksi pariksi.

Tarjoa empanadat pebre-kastikkeen kanssa ja nauti!

Viineksi tarjoamme paria vaihtoehtoa: Maistoimme taannoin Cono Surin Block 23 Rieslingiä, joka on hintaansa nähden aivan pätevä viini. Pieni varoitus kuitenkin, jos odotat perinteistä rieslingiä, tulet pettymään. Viinin aromimaailmassa on sauvignon blanc-tyyppistä vihreyttä, eksoottista sitrushedelmää ja raikas mineraalinen jälkimaku. Hyvä viini sinänsä, mutta rieslingiksi emme tätä välttämättä olisi sokkona tunnistaneet! Toinen, kenties parempi vaihtoehto on Lapostolle Cuvée Alexandre Chardonnay, joka on mielestä melko kaunis, hyvällä maulla tammitettu chardonnay: Viinissä on sopivassa suhteessa sitruksista hapokkuutta, kypsien kivellisten hedelmien ja oljen aromia yhdistettynä tammen tuomaan paahteiseen, toffeeseen taittavien aromien kanssa. Tammetus on aistittavissa, mutta ei hallitsevana piirteenä. Tasapainoinen viini, jonka runsaus toimii syvänmakuisten empanadojen kanssa hyvin.


keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Costers del Siurana Miserere 1993

Priorat on yksi meille läheisimmistä viinialueista, sillä olemme vierailleet siellä useasti ja tutustuneet joihinkin alueen viinintuottajista. Rakastamme tämän Katalonian takamailla sijaitsevan alueen yksinkertaista ja rentoa tunnelmaa, ja tulemme varmasti palaamaan alueella aina uudeleen.

Costers del Siuranan perusti Carles Pastrana yhdessä enologivaimonsa Mariona Jarquen kanssa. Heidän tilansa oli yksi viidestä alueen renesanssin 1970-luvulla aloittaneista pioneereista, joista kuuluisin on René Barbierin Clos Mogador. Costers del Siurana koostuu kahdesta tilasta, alkuperäisestä Gratallopsin Clos del Obacista ja Torroja del Prioratissa sijaitsevasta Mas d'en Brunosta, josta Misereren rypäleet tulevat. Tarhat sijaitsevat Siurana-joen rinteillä tyypillisessä licorella-maaperässä.

Viini on sekoite viidestä lajikkeesta: Garnacha (27%) on tyypillisin Prioratin alueen rypäle, jonka aromimaailma on usein varsin punamarjainen ja herkästi hieman oksidatiivinen. Misereressä on mukana myös Prioratin vanhimpien CS-köynnösten rypäleitä 27 %: Tämä tuo aromimaailmaan mukaan tummempia marjoja ja herukkaista aromia. 26 % on Espanjan tunnetuinta lajiketta tempranilloa, joka etenkin tässä ikääntyneessä viinissä on aistittavina tyypillisenä satulanahkaisuutena. Täyteläistä pyöreyttä on tuomassa 10 % merlot:a ja 10 % cariñenaa.

Viini on ensin varsin sulkeutunut, mutta happea saatuaan herää hienosti eloon. Tuoksussa on nahkaisuutta, joka on kenties päälimmäisin piirre. Tarkemmin tuoksuttaessa nokkaan nousee laajalla kirjolla marjaisia aromeja karhunvatukan ja vadelman kautta selkeänä tunnistettavaan CS-herukkaisuuteen. Kypsytyksen tuomaa lyijykynän kuivaa tammisuutta ja aavistus volatiilia asetoni-aromia löytyy myös. Jälkimmäinen on varsin hentopiirteistä eikä ainakaan meidän nenässämme tunnu virhearomilta vaan tuo lähinnä kompleksisuutta ja tuo kontrastia marjaisuuteen. Suussa viinin rakenne on ikään nähden erittäin napakka. Alku on yllättävän hapokas ja marjaisa. Pian makukokemus kääntyy nahkaiseen kuivattavuuteen, jota kuitenkin seuraa jälkimaussa hienosti alueelle tyypillinen mineraalisuus, joka nostaa veden kielelle huuhtelemaan edelleen varsin jymäköiden tanniinien pureskelemia ikeniä.

Viini on ikääntynyt erittäin kauniisti, ja voimme lämpimästi suositella Misereren vanhempien vuosikertojen hamstraamista mikäli joku niihin törmää. Itse satuimme huutamaan tämän eBay:sta pilkkahintaan joitakin vuosia sitten ja unohdimme sen kaapin perälle kunnes se sattui käpälään alahyllyä penkoessa. Onnekas yhteentörmäys.

Tämän viinin ruokapariksi suosittelemme selkeitä liharuokia. Medium-kypsyydessä tarjottu karitsa voisi olla täsmäsuositus, mutt toki myös nauta tai syksyn riistakaudella hirvi voisivat toimia oivasti.


sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Maailman ympäri syyskuussa Australiassa

Maailman ympärimatka alkaa olla loppupuolella, kun vuodesta 2017 on eletty jo 9 kk. Syyskuussa vierailtiin Australiassa, joka on meillä ainakin aika korkealla sijalla matkahaaveiden listassa. Ehkä me vielä joku talvi paetaan Suomen räntäsadetta maapallon toiselle puolelle. Sitä ennen on hyvä tehdä matkoja muualle eri maiden ruokien avulla.

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Loxarel a Pél 16

Kuva: Loxarel.com

Loxarel on Josep Mitjansin vain 16-vuotiaana perustama viinitalo, joka tuotti ensimmäisen tuhannen pullon cavaeränsä vuonna 1985. Hän halusi vastustaa massatuotantoa ja nostaa esiin Penedesin alueen alkuperäisiä lajikkeita ja terroiria. Talon nimikkorypäle on -kuten arvata saattaa- xarel-lo. Loxarelin tarhoja viljellään biodynaamisesti ja viininvalmistuksessa käytetään erilaisia tekniikoita innovatiivisesti.

Nyt maistamamme viini on puhdas Xarel-lo Can Mayolin tilalla Penedesistä, hieman Vilafrancan pohjoispuolella 250 metrin korkeudessa sijaitsevilta tarhoilta. Tarhoja viljellään biodynaamisesti, rypäleet kerätään käsin ja käytetään kokonaisina kuorineen. Viini maseroituu 4 kuukautta kuorineen, minkä jälkeen sitä vielä kypsytetään 720 litran amforassa 3 kuukautta. Viini käytetään villihiivoilla ja pullotetaan ilman sulfiittilisäystä, koska kuorista irronneet tanniinit parantavat säilyvyyttä.

Väriltään Loxarel a Pél 2016 on syvän kullankeltainen. Sen tuoksussa on siiderimäistä omenaa, sitrusta, hieman lääkemäistä mausteisuutta. Maku on täysin kuiva, keskitäyteläinen. Aromipaletilla johtaa ensin sitrus, mutta jälkimaussa päätään nostavat lääkeyrtit. Tämä yrttisten aromien korostuminen lienee seurausta ainakin osin runsaasta kuorikontaktin tuomasta tanniinisuudesta, joka on maussa melko yllättävä komponentti. Se tuntuu aluksi hieman irralliselta, mutta joko makunystyrät tottuvat tai happeutuminen tekee viinille hyvää: Puolisen tuntia lasissa oltuaan viini muodostuu kokonaisemmaksi kuin heti avaamisen jälkeen. Viini oli huomattavasti parempi ruuan kanssa kuin sellaisenaan: Runsas hapokkuus ja tanniinit kesyyntyvät ja aromit nousevat paremmin etualalle. Tämä toimii hyvin klassisten tapasten kuten ibericon, manchegon tai erilaisten krokettien parina.

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Maailman ympäri Australiassa: Jälkiruuaksi Pavlova puutarhamarjoista

Pavlova on Australia-teemaan kenties hieman erikoisen kuuloinen valinta, mutta eipä olekaan: Kyseinen jälkiruokaherkku on tiettävästi kehitetty venäläisen balettitähden Australian ja Oseanian kiertueen aikana. Australiassa tähän käytetään useimmiten kiiwiä, mutta emme voineet vastustaa kauden puutarhamarjoja joita tulee siirtolapuutarhalta ylimäärin.

Pavlova

1 marenkipohja
pussi pikkumarenkeja
2 dl kermaa
2 rkl  sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 l erilaisia marjoja tai pilkottuja hedelmiä
(Käytimme karviaisia, vadelmia ja mansikoita)

Vatkaa kerma ja makeuta ja mausta vaniljalla. Lado marenkipohjalle marjoja kerros, pursota tai lusikoi päälle kermavaahtoa. Lisää marjoja ja kermaa kerroksittain keoksi. Lopuksi heittele pikkumarenkeja sivuile.

Viiniksi suunnittelimme suosittelvamme Rutherglenin alueen jälkiruokaviiniä: Alue on tunnettu rusinaisista muscat-viineistä ja vähemmän tunnettu muscadelle-rypäleestä tuotetuista topaque-jälkiruokaviineistä. Näistä jälkimmäinen olisi ollut omiaan Pavlovan seuraan, mutta sikäli harvinaisia nämä viinit ovat että niitä ei Suomesta saa. Aioimme sitten varasuunnitelmana turvautua naapurisaaren Cloudy Bayn late-harvest rieslingiin, mutta tätäkään ei ollut saatavilla vaikka tuote alkon "nettikaupasta" löytyykin. Siispä mennään jännittävällä aasinsillalla: Balettitanssijan mukaan nimetylle jälkiruualle tuntuu jotenkin sopivalta suositella kuohuvaa, joten täältä pesee: Tilausvalikoimasta löytyy Limoux:n alueen Antech-viinitalon makea Methode Ancestrale Fruité Doux, jota ei yksinkertaisesti voi olla suosittelematta. Limoux:n alueella on tiettävästi tuotettu kuohuviinejä kauemmin kuin Shampagnessa, ja se maistuu!

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Envínate Albahra

Envínate on neljän espanjalaisen viinintekijän yhteisprojekti: Laura Ramos, Jose Martínez, Alfonso Torrente ja Roberto Santana tapasivat opiskellessaan enologiaa Alicanten yliopistossa ja päättivät perustaa projektin, joka tuottaa kasvupaikkaansa ilmentäviä viinejä eri puolilta maata. Heillä on tarhoja Ribeira Sacrassa, Extremadurassa, Kanariansaarilla ja Almansassa, josta nyt maistettu Albahra tulee.

Nelikon viinit tuotetaan mahdollisimman terroir- ja rypälevetoisesti. Tarhoilla ei käytetä torjunta-aineita, rypäleet poimitaan käsin, kellarissa käytetään perinteisiä välineitä ja menetelmiä eikä viiniin lisätä käymisvaiheessa sulfiitteja. Näin pyritään tuomaan esiin rypäleen ja maaperän omimmat aromit.

Albahra tulee siis Castilla-La Manchasta, Valencian lounaispuolella sijaitsevasta Almansasta. Kalkkikivestä ja savesta koostuvat tarhat sijaitsevat 800 m korkeudessa välimerellisessä ilmastossa. Tarhalla kasvaa 25-vuotiaita Garnacha Tintorera- (aka Alicante Bouchet) köynnöksiä. Viini käytetään villihiivoilla avoimissa 5200 litran sementtisammioissa, ja 30 % rypäleistä käy rankoineen. Viiniä kypsytetään samoissa sammoissa 8 kuukautta ennen pullotusta.

Viini on lähes läpinäkymättömän purppurainen. Sen tuoksussa on merlot:a muistuttavaa maamaista aromia, runsaasti tummia kypsiä marjoja. Ensin viini tuo mieleen portugalilaiset maanläheiset viinit. Viinin runsaan marjainen tuoksu on toisaalta hieman kuin nuoren Beaujolais:n. Viinin tuoksua voi kuvailla muhevan runsaaksi. Suussa melko täyteläinen, alkuun pehmeä, runsas ja tuoksun aromimaailmaa noudatteleva. Sellaisenaan hieman raskas. Jälkimaussa nousee kuitenkin reipasta tannisuutta ja aromipaletille nousevaa mausteisuutta, joka antaa viinille rakennetta ja kallistaa mielikuvaa enemmän Portugaliin kuin edellä mainittuun Beaujolais:n. 

Kyseessä on nuori, herkullisen marjainen ja maanläheinen viini, joka kannattaa nauttia syksyn pataruokien seurassa hieman viilennettynä. Miellyttävä ja kiinnostava viini, jonka perusteella herää halu maistaa nelikon muitakin tuotteita. Decantalosta näitä saisi, mutta koska Euroopasta tilattu viini on turmiollista ei näitä tietenkään enää Suomeen saa.

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Maailman ympäri Australiassa: Pääruuaksi surf & turf naudan ulkopaistista

Pääruokana tarjosimme keskiluokkaisuuden klassikkoa Australiasta eli surf&turf:a, jossa siis yhdistetään merenelävät ja punainen liha. Yleensä käytetään hummeria, mutta me käytimme jättirapuja, koska niitä sattui olemaan pakkasessa.

Naudan ulkopaistia surf&turf 4 hengelle

1-1.5 kg naudan paistia
12 jättirapua
suolaa
pippuria

Poista paistista kalvot ja hiero lihan pintaan suolaa ja pippuria. Ota lihan pintaan väri ja mausta liha vielä suolalla ja pippurilla. Kypsennä liha 150 asteessa 58 asteiseksi(kestää 1-2 h). Anna lihan vetäytyä folion alla 10 minuuttia, jotta lihasnesteet ehtivät tasaantua. Leikkaa liha syitä vasten ohuiksi siivuiksi ja tarjoa heti.

Kuori jättiravut ja paista kuumalla pannulla 1-1.5 minuuttia/per puoli. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoa lihan kanssa.

Bataattiranskalaiset


500 gr bataattia
suolaa
pippuria
öljyä
hunajaa

Pese bataatit hyvin ja leikkaa ne kuorineen isoiksi pölkyiksi. Laita bataatit uunipellille ja mausta ne suolalla, pippurilla ja hunajalla. Pirskottele päälle oliiviöljyä. Paista bataattiranskalaisia 185 asteessa 20-30 minuuttia, kunnes bataatit ovat kypsiä. Tarjoa heti.

Sriracha-majoneesi


1 dl majoneesia
suolaa
pippuria
srirachaa maun mukaan

Sekoita majoneesin joukkoon maun mukaan srirachaa, suolaa ja pippuria. Tarjoa lihan ja ranskalaisten kanssa.

Lisäksi voit tarjota annoksen kanssa paistettuja kasviksia, jos haluat.

Juomasuositus


Viiniksi suosittelemme CS:a McLaren Valesta. Viini on nimeltään Hugh Hamilton The Villain Cabernet Sauvignon 2015.  Viini on väriltään syvän purppurainen. Sen tuoksussa on runsaasti mehukasta, herukkaista marjaisuutta. Lisäksi hentoa oliivisuutta, lämmintä mausteisuutta ja aivan aavitus terävämpää pippurisuutta. Suussa viini on tätyteläisen marjainen, siinä on kohtalaisen hyvä hapokkuus ja pehmeät silkkiset tanniinit pitkän 20 kuukauden tynnyrikypsytyksen jäljiltä. Laadukas ja tasapainoinen joskaan ei niin omaleimainen viini, joka kesti annoksen varsin mausteisen maailman yllättävänkin hyvin.

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Maailman ympäri Australiassa: Alkuruuaksi rapuja kolmella tapaa

Australian ruokakulttuuri on monien eri maiden ruokakulttuurien sulatusuuni. Se ottaa vaikutteita niin aasialaisista, kreikkalaisesta, venäläisestä ruokakulttuurista, joten yhtä yhtänäistä ruokakulttuuria on vaikea löytää. Me yhdistämme mielessämme australiaan loistavat merenelävät ja niiden pohjilta lähdimme kehittämään tätä alkuruokaa. Tässä alkuruuassa on tarjolla jättirapuja kolmella eri tavalla eli carpacciona, salaattina ja paistettuna.

Jättirapuja kolmella tapaa

Rapucarpaccio 4:lle


8 jättirapua
2 limeä
suolaa
pippuria

Kuori ravut ja leikkaa ne pitkittäin puoliksi. Laita ravut purkkiin niin, että niitä on yksi kerros päällekäin. Purista rapujen päälle limen mehut ja mausta suolalla/pippurilla. Anna rapujen kypsyä vähintään 1 1/2 tuntia ja tarjoa avokadomoussen kanssa.

Rapusalaatti 4:lle


8 jättirapua
1/2 paprika keltainen/punainen
1/2 chili
yrttejä(meillä ruohosipulia, korianteria, lehtipersiljaa)
pala ananasta
1 limen mehu
suolaa
pippuria
sokeria

Kuori ravut ja paista ne. Pilko ravut pieniksi paloiksi. Pilko pieniksi paloiksi myös kuorittu ananas, paprik ja chili. Hienonna yrtit. Sekoita ainekset keskenään. Lisää limen mehu ja mausta salaatti suolalla, pippurilla ja sokerilla maun mukaan. Salaatin voi tarjota heti tai sitten voit antaa sen maustua hetken aikaa jääkaapissa.

Paistetut ravut 4:lle

12 jättirapua
suolaa
pippuri

Kuori ravut ja paista ne kuumalal pannulla 1-2 minuuttia/puoli. Mausta ravut suolalla ja pippurilla. Tarjoa heti avokadomoussen kanssa. 

Avokadomousse 4:lle


2 avokadoa
2 limen mehu
1/2 chili
suolaa
pippuria
sokeria

Leikkaa avokadot puoliksi ja poista kivi. Kaavi kuorista lusikalla sisus kulhoon. Purista päälle limen mehut ja muutamaan osaan pilkottu chili. Aja massa bamixilla takaiseksi ja mausta mousse suolalla ja pippurilla. 

Juomasuositus

Viininä tälle annokselle suosittelemme suomalaisille tutun Yalumban viinitalon Y seriesin Pinot Grigio 2016:sta. Viinin hedelmällisyys toimii hyvin annoksen aavistuksen chilisen makumaailman kanssa. Viinissä on myös mielestämme hyvä hinta-laatusuhde. 

lauantai 2. syyskuuta 2017

Natural wine: Mitä, mistä, miksi ?

Tampereella järjestettiin 25.-27. elokuuta viinifiesta Deli 1909 & Winebarin sisäpihalla. Tapahtuman teema oli natural-viinit, ja paikalla oli useita pieniä ja hieman suurempia maahantuojia esittelemässä pääosin natural wine- valikoimaansa. Olimme fiestassa yhdessä Viinikartan kirjoittajan Jannen kanssa, ja koska ennakkosuhtautumisemme naturaaliviineihin on (ainakin ennen tapahtumaa oli) varsin erilainen, päätimme kirjoittaa molemmat jutun naturaaliviineistä omista näkökulmistamme. Tässä siis meidän näkemyksemme asiasta. Kenties erilaisesta katsantokannasta voit lukea asiasta Viinikartan Blogista. Tässä vaiheessa pahoittelut pitkästä ja rönsyilevästä tekstistä.

Alun kankea kieli osoittaa, että naturaaliviinille ei ole hyvää suomennosta. Luomuviinistä ei voida puhua, koska kaikki luomuviinit eivät ole naturaaleja eivätkä kaikki naturaalit ainakaan sertifioitua luomua. Suomeksi on puhuttu myös alkuviinistä, mutta mielestämme tästä tulee mieleen alkukantainen antiikinaikainen viini, joka oli todennäköisesti hyvin epäpuhdasta ja oksidoitunutta. Olemme kuulleet käytettävän myös termiä "elävä viini", mikä itse asiassa tavoittaa kohtalaisen hyvin naturaaliuden ydinajatuksen: ei tapeta viinistä valmistusprosessin aikana siihen vivahteita tuovia hiivoja ja muita mikrobeja keinotekoisesti, vaan toimitaan viinitarhalta lähtien siten, että rypäleet ovat puhtaita ja mahdollistavat luonnollisen käymisprosessin rypäleiden kuorissa ja ympäristössä olevien villihiivojen avulla.

Naturaaliviinille ei ole olemassa tiukkaa määritelmää, eikä sellaista välttämättä tarvitakaan. Erään maahantuojan edustaja sanoja mukaillen: naturaalituottajaa ei välttämättä määritä niinkään se miten hän tekee viininsä vaan se, millaisessa tuottajaporukassa hän pyörii. Toisaalta viljely- ja viinivalmistustavat määrittävät sitä, mihin porukoihin pääsee sisään, joten kaikki lähtee kuitenkin viinitahalta ja -kellarista. Hyvä katsaus naturaaliviinien perusteisiin löytyy Jamie Gooden blogista vuosien takaa.

Naturaaliviinintuottajien usein jakama filosofia viljelyn suhteen on kestävän ekosysteemin luominen tilalle, ja siten näiden tuottajien tiloilta löytyy usein myös karjaa ja muita viljelykasveja kuin viiniköynnöksiä. Tässä suhteessa viljelyfilosofia lähestyy biodynaamista viljelyä, ja osa naturaalituottajista noudattaakin biodynamiikan periaatteita. Toisaalta kaikki eivät usko astrologiaan ja preparaatteihin, joten naturaaliviinejä voi tuottaa myös ilman kuukalenteria, lehmänsarvia ja yksisarvisia. (Oma ajatuksemme biodynaamisuudesta on sellainen, että filosofia yrittää selittää maagisesti asioita, joiden tieteellinen peruste on myöhemmin selvinnyt ja tehnyt aiemmat selityket tyhjäksi. Harva uskoo enää ukko ylijumalan heittelevän salamia (saati chorizoa) vaunuistaan.) Kokonaisekosysteemin lisäksi viljelyä määrittää torjunta-aineiden ja kemiallisten lannoitteiden loistaminen poissaolollaan. Naturaaliviineihin käytettyjen rypäleiden suojaamiseen ei käytetä myöskään kuparisulfaattia, jota luomuviinitarhoille ruiskutellaan huonompina vuosina surutta.

Kuten rypäleiden viljelyä, myös viinivalmistusta voidaan kuvata lyhyesti "mitään lisäämättä, mitään poistamatta". (Tämä ei toki täysin pidä paikkaansa, sillä ainakin kuoret ja siemenet poistetaan). Idea on kuitenkin se, että rypäleiden ja niiden kuorissa olevien mikrobien lisäksi viiniin ei lisätä mitään. Tämän katsotaan korkealaatuisten rypäleiden lisäksi olevan se tekijä, joka tuottaa naturaaliviinien usein moninaisemman aromimaailman. Tavanomaisessa viininvalmistuksessa rypälemehu puhdistetaan ennen käymisen aloitusta sulfiitilla, jotta varmistutataan siitä että käyminen tapahtuu puhtaasti ilman epätoivottujen mikrobien tuottamia virhearomeja. Naturaaliviinien tuotannossa virhearomit pyritään sen sijaan minimoimaan tuottamalla ja poimimalla rypäleet puhtaasti.

Suuri osa viineissä olevista aromiyhdisteistä syntyy hiivojen metabolian aikaansaamana käymisprosessin aikana. Eri hiivakannat tuottavat erilaisia aromeja, joten on ymmärrettävää että rypäleiden kuorista ja ympäristöstä tulevien lukuisten eri hiivakantojen avulla tapahtuma "villi" käyminen tuottaa laajemman aromiskaalan kuin yhden tai korkeintaan muutaman hiivalajin sisältämän kaupallisen hiivan avulla aikaansaatu. Toki tällä tavoin myös virhearomit ovat harvinaisempia ja lopputulos ennalta-arvattavampi samankaltainen vuodesta toiseen.

(Villihiivoja käytettäessä myös käymislämpötilan vaikutus on suuri, sillä alkoholipitoisuuden noustessa vallitsevaksi lajiksi jää myös villipopulaatiosta lähes aina s. cerevisiae. Jos käyminen tapahtuu hitaasti matalassa lämpötilassa, on muillakin hiivalajeilla enemmän aikaa tuottaa aromikomponentteja ennen alkoholipitoisuuden nousua näille kannoille toksiselle tasolle.)
Puhtauden lisäksi vaaditaan tavanomaista suurempaa huolellisuutta rypälemehun suojaamisessa hapettumiselta, sillä puhdistamisen lisäksi sulfiitteja käytetään oksidaation estämiseen. Rypälemehun oksidoitumisen estämiseksi rypäleet täytyy saada tankkiin ehjinä, joten poimiminen ei voi tapahtua koneellisesti.

Näitä viinejä ei kypsytetä ainakaan uusissa tammitynnyreissä, koska useimmat naturaalituottajat katsovat uuden tammen tuomien aromien olevan jotain muuta kuin rypäleistä ja hiivoista syntyneet tuoksu- ja makuyhdisteet ja siten epätoivottavia.

Koska viineistä halutaan myös ottaa mahdollisimma vähän pois, ei naturaaliviinejä useimmiten suodateta eikä kirkasteta albumiinilla tai muilla vastaavilla tuotteilla. (Nämä sopivat siten myös tiukimmille vegaaneille, mikäli hyväksyvät sienet eivätkä vain pelkkiä kasvikunnan tuotteita. You never know.)

Usein naturaaliviineistä puhutaan sulfiitittomina, mutta sitä ne eivät tietenkään ole: rypäleissä on itsessän sulfiitteja ja käymisprosessikin niitä usein tuottaa. Monet naturaaliviinintuottajat myös lisäävät aavistuksen sulfiittia pullotusvaiheessa, jotta vältetään viinin pilaantuminen kuljetuksen ja mahdollisen korkeammassa lämpötilassa tapahtuvan varastoinnin yhteydessä. Lisäys on vähäinen, ja markkinoille tuotavan viinin sulfiittipitoisuus pitää olla matala. Decanterin toukokuun numerossa oli ensimmäinen natural wine review lehden historiassa, ja tuohon hyväksyttiin viinit joissa oli sulfiittia alle 70 mg litrassa.

Sinänsä se, että Decanter julkaisee naturaaliviinejä arvioivan artikkelin kertoo jotain näiden asemassa tapahtuneesta kehityksestä: Naturaaliviineistä ei ole tullut valtavirtaa, mutta ne eivät toisaalta ole enää myöskään pienten suljettujen piirien juttu vaan helposti tavallisen kuluttajan saatavilla ainakin vapaissa maissa.

Oma suhteemme naturaaliviineihin alkoi viitisen vuotta sitten. Ihastuimme tuolloin keveisiin, hapokkaisiin Beaujolais:n cru-viineihin, ja yksi ensimmäisistä suosikeistamme oli Marcel Lapierren Morgon. Viini valikoitui sattumalta Vinatiksen (joka ei kiitos tullin enää toimita Suomeen) valikoimasta, ja myöhemmin speksejä googlettaessa ilmeni että tuottaja on natural wine-liikkeen 'isä': Lapierre koki 1970-luvun lopulla tuottavansa viiniä, jota ei halunnut juoda: manipuloitua ja homogenisoitua. Hän haki apua Jules Chauvetilta, joka oli viinituottaja-kemisti ja tutkinut viinin tuottamista ilman sulfiittilisäystä. Chauvetin oppien avulla Lapierre ja hänen ystävänsä onnistuivat tuottamaan kiinnostavia ja moniulotteisia viinejä, joiden tuottama uusi perinne on viime aikoina nostanut koko Beaujolais:n profiilia.
Juodessamme ensimmäisiä naturaaliviinejämme emme siis ymmärtäneet niiden olevan naturaaleja, pidimme vain niiden raikkaasta hedelmäisyydestä ja moniuloitteisesta aromimaailmasta. Tämän jälkeen olemme maistaneet mielenkiinnolla vastaan tulleita naturaaliviinejä, ja suhtautumisemme niihin on ollut sama kuin kaikkeen viiniin: Paras viini on aiemmin maistamaton.

Viime vuosina olemme kuitenkin löytäneet täysin uusia makumaailmoja huomattavasti useammin naturaaliviinejä kuin 'perinteisiä' viinejä maistaessamme, ja tämä on lisännyt kiinnostusta edellä mainittuja kohtaan.

Emme pidä viinien tuottamista edellä kuvautuilla menetelmillä itseisarvona. Emme suhtaudu fanaattisesti sulfiittipitoisuuksiin, emmekä usko väitteisiin näiden luonnollisten yhdisteiden terveyshaitoista. Luonnonmukaisille viljelymenetelmille annamme arvoa ympäristöystävällisyyden vuoksi, biodynamiikan maagisille osa-alueille emme niinkään. Mielestämme viinit, jotka on tuotettu tavanomaista vähemmän käymisprosessia manipuloiden ovat potentiaalisesti moniulotteisempia kuin perinteisesti tuotetut, ja niistä voi siten löytää makumaailmoja joita perinteisissä viineissä ei ole. Viinin valmistaminen näiden menetelmien mukaan on kuitenkin haastavaa, eikä välttämättä kaikilla tuotantoalueilla edes mahdollista hankalien sääolosuhteiden vuoksi.
Naturaaliudella ei mielestämme voi perustella selkeitä virheitä. Näissä viineissä on toki usein elementtejä, joita voidaan pitää jossain mielessä virheinä: Brettanomyceksen tuomia maanläheisiä aromeja, volatiilia happoa ja kevyttä oksidaatiota. Näiden kokeminen virheenä tai kompleksisuutta lisäävinä elementteinä on henkilökohtaista samoin kuin muiden viinin elementtien; Joku ei siedä brettaa, toinen ei siedä tammen tuomia aromeja. Totuus kuitenkin on, että kaikkia näitä elementtejä esiintyy myös klassikoina pidetyissä viineissä eikä niitä koeta virheellisiksi. Olemme kuitenkin maistaneet joitakin naturaaleja, jotka ovat olleet selkeästi virheellisiä: täysin oksidoituneita, hapottomia ja epämiellyttävän kellarimaisen tuoksuisia. Tällaisista viineistä naturaalius ei teen sen parempia. Paha viini on aina pahaa, eikä sille kannata tuhlata aikaa tai sanoja.

Todella viallisia pulloja on kuitenkin ollut vain aivan muutama. Aivan ehdoton valtaosa naturaaliviineistä on ollut aivan täysin kunnossa ja miellyttäviä. Naturaaleja on vähintään yhtä montaa tyyliä kuin perinteisiäkin viinejä, joten mitään selkeää yhdistävää piirrettä näille on vaikea löytää. Monissa valkoisissa tuntuu olevan aavistus tai runsaamminkin ikääntyneelle valkoviinille ominaista omenankodan aromia, joka lienee seurausta kevyestä oksidaatiosta. Monissa punaisissa tuntuu olevan runsaasti marjaisuutta ja raikasta hapokkuutta, joka toimii raikkauden tuojan roolin lisäksi säilyvyyttä lisäävänä tekijänä. (Korkea happopitoisuus nostaa vapaan sulfiitin pitoisuutta, joten hapokas viini säilyy paremmin vähäiselläkin kokonaissulfiitilla.) Viinit ovat usein parhaimmillaan ruuan kanssa: Punaisten hapokkuus ja valkoisten runsaus toimii paremmin, kun niiden pariksi saa ruokaa.

Naturaaliviini on siinä mielessä huono termi, että se herättää ajatuksen muiden viinien 'epäluonnollisuudesta'. Naturaaliviiniliikkeessä on varmaan tällaisiakin mielipiteitä, mutta itse koemme vastakkainasettelun turhaksi. Perinteisille viineille on paikkansa, ja nykyinen kemiantuntemus ja sen suoma kontrolli on pelastanut meidät valtavalta määrältä pahaa viiniä. Toisaalta se on tuonut mukanaan homogeenisuutta, jota vastaan naturaaliviiniliike on syntynyt.
Naturaalius ei kuitenkaan ole on/off-ilmiö. Viineistä löytyy 'naturaaliuden' eri asteita hardcorenaturaalista sopivan naturaalin kautta ihan perinteisiin viineihin, ja se pitäisikin mielestämme nähdä kontrollin ja ennustettavuuden määrää kuvaavana jatkumona. Viime vuosina myös 'perinteisiä' viinejä valmisatavat tuottajat ovat alkaneet ottaa vaikutteita naturaaliliikkeeltä, ja suuremmiltakin tuottajilta on alkanut ilmestyä ilman sulfiittilisäystä käytettyjä viinejä. Olemme maistaneet "naturaaleina" pidettyjä viiniä skaalan useasta eri kohdasta, ja seuraavassa joitain esimerkkejä.

Valkosista esimerkiksi Trentinolainen Pisoni tuottaa Nosiola-valkoviiniä, joka on varsin mukavan hapokas ja moniulotteisen hedelmäinen, mutta sokkona maistaessa tätä ei välttämättä veikkasi ensimmäisenä naturaaliksi. Sulfiitittomuuteen skeptisesti suhtautuvan on hyvä aloittaa tutustuminen vaikkapa tästä. (Viinimestarit.com:n valikoimissa.)

Punaisista raikkaita, hapokkaita ja marjaisia naturaaliviinejä tulee Beaujolais:sta, jossa viinit tuotetaan perinteisesti ainakin osin oksidaatiolta ja pilaantumiselta suojaavan hiilihappomaseraation avulla. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa aiemminkin mainittu Lapierren Morgon (erityisesti Cote du Py on loistava).

Loiren punaisista cabernet franc-viineistä löytyy usein hieman vihreyttä ja brettanomycestä, joten ainakin osa maistuu hieman enemmän 'natutraalille'. Esimerkkinä vaikkapa AOC51:n maahantuomat Baudryn Chinonit. Myös le Briseaun viinit ovat sytyttäneet, esimerkiksi Pineau de Aunis-rypäleestä tehty Patapon. Tämä on maullisesti jo kohtalaisen pitkällä naturaaliskaalalla, vaikka ei vielä varsinaista HC-tavaraa.

Loiren valkoisia voisinkin sitten hehkuttaa vaikka kuinka pitkää, sillä herkullisen hunajaiset ja kukkaiset, täyteläiset mutta silti niin hapokkaat chenin blancit ovat erittäin lähellä sydäntämme. Esimerkiksi tämä pari vuotta sitten sytyttänyt Robinot.

Tässä välissä mainittakoon vielä Pétillant Naturel (pet-nat)-viinit, jotka valmistetaan useimmiten "simamenetelmällä": Kesken käymisen viini pullotetaan ja suljetaan kruunukorkilla. Ei kirkastusta tai suodatusta. Näihin jää usein (ei kuitenkaan aina) hieman jäännössokeria ja viinit ovat hyvin hedelmäisiä, joten nämä ovat aivan mahtavia kesäjuomia. Esimerkiksi Ribambulles Verdier-Logelilta on oivallinen esimerkki, jos sitä jostain vielä käsiinsä saa.

Oranssit viinit ovat myös sykähdyttäneet, etenkin ruokaviineinä. Etenkin georgialaiset qvevrissä tehdyt viinit ovat useimmiten kuorikontaktivalkoisia, ja näistä on löytynyt monia kiinnostavia tuotteita. Esimerkiksi hiljattain maistamamme Orko's Rkatsiteli sopii hyvin lähtökohdaksi, sillä viinissä on 'naturaalia' vain kevyt omenankotainen oksidaatio. Erittäin herkullinen ruokaviini. Georgian lisäksi naturaaleja tulee Italiasta Friulista ja viereisestä Sloveniasta, ja lajikkeena tuntuu usein olevan Ribolla Gialla.

Myös Italian toisesta päästä olemme maistaneet loistavia naturaaleja: Sisilialainen Porta del Vento tuottaa punaisten puolella varsin helposti lähestyttäviä naturaaleja, Occhipinti kenties hieman pidemmällä natujanalla sijaitsevia. Occhipintilta etenkin SP68 Bianco on loistava.

Naturaaleja tulee nykyään aivan joka puolelta maailmaa, jota teollisen viinintuotannon mekasta Chilestä: Luyt:n viinejä olemme maistaneet kerran jos toisenkin.

Nämä viinit ovat ainakin meille avanneet uusia makumaailmoja, mikä on ollut viiniharrastuksemme ytimessä alusta lähtien. Suosittelemme näiden maistamista, jos olet kiinnostunut moniulotteisista ja hieman uudenlaisista viineistä. Sopivasti valitessa nämä vievät juuri passelisti epämukavuusalueelle ja opettavat uutta. Toisaalta jos tiedät olevasi suurten ja pehmoisen hedelmäisten viinien ystävä ja Parkerin suositukset kolahtavat, ei valtaosa naturaaliviineistä välttämättä ole sinun juttusi. Tärkeintä viiniharrastuksessa on mielestämme tietää mistä itse pitää ja miksi.

Maahantuojista Flaskalla, Carelia Winesilla, Soil Wine Groupilla, Gusto Partnersilla ja AOC51:llä on kattavat naturaalivalikoima, ja myös Viinitieltä ja Vindirektiltä löytyy naturaaleja. Edellä mainituilta maahantuojilta on joitakin viinejä jopa Alkossa, esimerkiksi Vindirektiltä Beck Ink tai Envínate Albarha ja Viinitieltä Lam Pinotage. Helsingin ravintoloiden tarjontaa tunnemme puutteellisesti, mutta ainakin Grönissä on hyvä valikoima natuviinejä. Tampereella parhaat mahdollisuudet törmätä näihin lienevät Gastropub Tuulensuussa ja 1909 Deli & Winebarissa sekä Taannoisen Rekola-Pop Up:n jälkeen kenties myös Ravintola C:ssä. Kotiin näitä voi saada esimerkiksi Vino Nostrumilta, jolla on ainakin edellä mainittuja Sisilialaisia.

(Edit 4.9. Lisätty alkon valikoimassa olevia naturaaliviinejä)

keskiviikko 30. elokuuta 2017

Sisilialainen ruokakulttuuri tarjoaa todellisia elämyksiä kulinaristille!

Olemme pitäneet aina Italialaisesta ruuasta, mutta taannoisella matkalla ihastuimme korviamme myöten Sisialaiseen ruokakulttuuriin tai ainakin siihen pieneen osaan mitä siitä koimme. Matkaoppaana yhtenä päivänä Catanian toreille ja ruokakauppoihin oli Tampereen parhaan ruokakaupan -Culinaria Keittiöelämää- omistaja miehensä kanssa.

Olimme sopineet treffit catanian torille aamulla,  ja sieltä aloitimmekin koko päivän kestävän seikkailun Catanian toreilla ja ruokaputiikeissa. Aloitimme päivän kiertelemällä pescateria-torilla ihaillen hedelmä-ja vihanneskojujen tarjontaa. Elokuussa sesongissa olivat persikat, viikunat, tomaatit, munakoisot ja kesäkurpitsat (myös kesäkurpitsan kukat). Tässä kohtaa iski kateus Sisilian loppukesän sadon runsautta kohtan ja esiahdistus tulevaa talvea ajatellessa.

Valtaosaa tuotteista löytyy tuontitavarana myös Suomesta, mutta monet hedelmät poimitaan vientin raakoina koska ne eivät kypsänä kestä kuljetusta: Persikat esimerkiksi maistuivat tuolla aivan erilaiselta kuin Suomessa.
Kävimme myös vierailemassa oppaamme luottopähkinäkauppiaan luona, missä saimme maistaa niin  erilaisia tuoreita pähkinöitä kuin heidän auringossakuivattuja tomaattejaankin. Samalla saimme tietenkin reseptejä eri tuotteille kaupan päälle. Pistaasipähkinä oli selvästi Sisilian juttu, sitä oli lähes joka ruuassa. Ehkä oudoimpia olivat pistaasilla täytetyt makkarasuolet, jotka oli vielä leivitetty pistaasipähkinöissä.
Kalatorit olivat Cataniassa myös todella huikeat ja näkemisen arvoiset. Voisin veikata, että vastaavanlaiset torikojut eivät menisi Eviralle läpi Suomessa. Nyt sesongissa näyttivät olevan ainakin sinisimpukat, joita oli kaikkialla tarjolla edulliseen 3€/kg hintaan. Helle oli vierailupäivänä aikamoinen ja raikas Seltz (soodavettä, limeä ja tarvittaessa suolaa) sillanalusbaarissa nauttina virkisti mukavasti. Kävimme kierroksen päätteeksi vielä lounaalla Mm!!...-nimisessä trattoriassa, jossa ruoka oli todella herkullista. Maistelimme ainakin mustekalaa caponatan kanssa, merenelävistä tehtyä carpacciota, pasta vongolea ja kokoisena grillattua kalaa. Kaikki todella herkullisia. Paikalla on vieressä myös oma viinikauppa, josta kävimme valitsemassa lounaan juomat. 2 loistavaa etnan valkkaria ja yhden roseen, joista saimme otettua loput kotiin. Suosittelemme pöytävarausta sekä lounaalla että illallisella.
Ensimmäisen caponatamme nautimme siis Mm!!...:ssa, mutta saimme useita loistoversioita myös myöhemmin reissullamme. Joka ravintolalla tuntui olevan hieman erilainen versio tästä sisilialaisesta munakoiso-tomaattiruuasta, mutta kaikki toimivat upeasti. Useimmat versiot olivat kuitenkin hieman makeahkoja, sillä niihin oli lisätty rusinoita. Monissa oli myös pinjansieminiä, jotka sopivat pataan oivalisesti. Osassa oli kapriksia, osassa oliiveja ja osassa molempia. Yrttimausteet vaihtelivat basilikasta persijaan. Aiemmin kotona valmistamaamme nähden uusi juttu olivat kuitenkin rusinat, jotka tulevat jatkossa kuulumaan omaankin reseptiimme.

Sekä caponatasta että monien ruokien pistaasista tulivat mieleen Pohjois-Afrikkalaiset ja Lähi-Idän vaikutteet. Vielä selvemmin tämä nousi mieleen syötyämme kania, jonka makeahko liemi olisi mainiosti voinut olla marokkolainen tagine.
Suomessa olemme tottuneet siihen, että raaka-aineet tulevat ympäri maailmaa. Sisiliassa ruoka oli paikallisempaa ja oman kylän tuotteista oltiin selvästi ylpeitä. Toreilla kasvikset oli usein merkitty kylän mukaan, esimerkiksi "pomodori di Catania". Myös juustot olivat usein paikallisia. Ja vaikka rannikolta on vain puolen tunnin ajomatka Etnan rinteille, ei korkeammalla sijaitsevista ravintoloista juuri mereneläviä löytynyt: Kalaa ja äyriäisiä sai rantaravintoloista, vuorilta sen sijaan lammasta, kania, kanaa ja tatteja.

Loistavia kasviksia sen sijaan tuntui olevan joka paikassa: Tomaatit, munakoisot ja kesäkurpitsat olivat sesongissa, ja niitä oli kaikkia kymmeniä erilisia. Etenkin tomaatit olivat niin kypsiä, että suomalaiset kypsät kesätomaatitkin kalpenevat rinnalla. Kesäkurpitsat oli usein kerätty aivan pieninä vain sentin paksuisina nakkeina, ja niihin saatiin paahtamalla upea maku. Monissa vihanneskaupoissa myytiin myös valmiiksi hiillostettuja munakoisoja, sipuleita ja paprikoita kastikkeiden ja patojen pohjaksi.

Juustoista täytyy mainita ricotta, jota Sisiassa saa useammassa muodossa. Usein se tehdään lampaanmaidostaa, joskus lehmän. Ricottaa saa tuoreena, uunissa paistettuna ja kovana, pastan päälle raastettavana ricotta salatana. Tuore ricotta oli kuitenkin aina tuoretta ja ilmeisen paikallista.

Ricottaa sai usein osana antipastolautasta, johon kuului sen lisäksi monesti pieni annos caponataa, ricottalla täytettyjä keskäkurpitsarullia tai paahdettua/friteerattua kesäkurpitsaa ja/tai munakoisoja. Toisinaan kasviksia sai myös marinoituna. Useimmiten lautasella oli myös pari palaa kovaa (usein provola-) juustoa sekä pari siivua salamia.
Majoituimme reissun aikana yhden yön lentokentän vieressä olevassa hotellissa ja 5 yötä paikallisella farmilla Airbnb:n kautta. Majapaikka oli valittu tietenkin niin, että läheltä löytyi sekä mielenkiintoisia kävelyreittejä että viinitiloja. Sellaisessa maastossa meidän porukka on onnellinen. Kävimme useampana päivänä kävelemässä Etnan jylhillä rinteillä ja ihailemassa tulivuorenpurkausten aikaansaannoksia. Farmilla oli majoitusta reilulle kymmenelle hengelle, mutta heidän pääelantonsa tulee hedelmien viljelystä. Tilaa voimme lämpimästi suositella lapsiperheille: Meidän 4-vuotiaamme oli ihan fiiliksissä siitä, että sai päivittäin syöttää tilan kanoja ja aaseja. Lisäksi isäntäperhe farmilla oli todella mukava ja puhui todella hyvää englantia.
Päädyimme isäntäperheen kanssa myös sunnuntailounaalle Motta Camastran pikkukylään, jossa paikalliset mammat järjestävät sunnuntailounaita nimellä Il borgo in festa. Lounaan idea on, että kattaus maksaa 20€/hlö ja se sisältää 4 ruokalajia kylän perinneruokia+juomat. Lounas alkaa yhden mamman kotoa ja jatkuu toisen mamman luona kylässä kieräen. Aivan mahtava tapahtuma, jossa päädyt todennäköisesti syömään loistavaa ruokaa tuntemattomien seurassa. Samalla pääset tutustumaan paremmin Sisilian ruokakulttuuriin ja paikalliseen elämään. Kylän mammat ovat perustaneet tapahtuman, jotta sisiliassa hieman tuntemattomampi kylä pääsee paremmin esille. Projekti on poikinut mammoille myös catering-keikkoja ja esiintymisiä eri tapahtumissa. 

Kaiken kaikkiaan Sisilia oli viinin ja ruuan ystävälle mahtava lomakohde: Potentiaalisesti katastrofiset nälkäkiukun sanelemat pakkopysähdykset sattumanvaraisiin tienvarsikuppiloihin osoittautuivat useammin kuin kerra upeiksi ruokakulttuurikokemuksiksi. Ruoka oli paikallista,  tuoretta ja aitoa. Ja viinit etenkin Etnalta ovat oman postauksensa arvoisia! 

maanantai 28. elokuuta 2017

Orko's Wines Rkatsiteli 2014


Orko's Wines Rkatsiteli oli random-ostos Vins-Etonnatsilta. Viinistä ei löydy intensiivisellä googlettamisellakaan kovin tarkkoja tietoja, mutta viini tulee Itä-Georgian Kakhetista, joka on Georgian tärkein viinintuotantoalue. Rypäleet ovat kasvaneet Sighnaghin alueella.

Rypäleenä tässä on perinteinen georgialainen lajike rkatsiteli, joka on hyvin hapokas, laajalti itä-blokin maihin levinnyt lajike. Viini tuottaa herkästi aromeiltaan mitäänsanomattomia viinejä, mikäli satoa ei rajoiteta riittävästi. Viini on tuotettu maahan haudatussa qvevri-amforassa, ja valkoiset rypäleet ovat saaneet käydä viileässä lämpötilassa maan alla kuorineen kuten punaviinit yleensä. Tämän vuoksi kyseessä onkin siis ns. oranssi viini, jossa on hieman valkoisten kuorten tuomaa tanniinisuutta.

Väriltään viini on syvän kullankeltainen, hieman jopa punertavaan taittava. Liikkeiltään raskaahkon viskoosinen. Sen tuoksussa on päälimmäisenä erittäin kypsää omenaa ja omenankotaa. Alta löytyy aromaattista kukkaisuutta ja kvittenihilloa. Tuoksu on täyteläisen hedelmäinen. Viini on myös suussa raketeeltaan täyteläinen, toki täysin kuiva. Alkoholia tuntuu olevan kohtalaisen runsaasti, mikä tuottaa yhdessä kukkaisen aromimaailman kanssa jopa makean tunnun. Viinissä on paljon hapokkuutta, mikä pitää suutuntuman raikkaana alusta loppuun. Jälkkimaku on hunajaisen hedelmäinen ja hapokkuuden ansiosta raikas, siinä tuntuu myös sopivaa kuorikontaktin tuomaa katkeruutta.

Viini oli erittäin positiivinen yllätys, se muistutti etäisesti Juran kevyesti oksidoituneita iäkkäämpiä Savagnin-viinejä. Tämän yhdistäisin ehdottomasti siipikarjalle tai possulle, sikäli täyteläinen mutta hapokas viini on kyseessä. Täsmävinkkinä syksyyn voisi olla vaikkapa edällämainitut proteiinit kermaisen kanttarellikastikkeen kera!

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Maailman ympärimatka elokuussa Italiassa


Elokuu oli maailman ympärimatkalla varattu Italialaiselle ruualle ja sieltä löytyikin helposti kolme kokattavaa ruokaa blogiin. Oikeasti ruokia oli löytynyt varmaan 20, mutta valitsimme lopulta kolme klassista italialaista reseptiä. Suosittelemme tekemään erityisesti näistä resepteistä herkkutattirisoton, koska tattien sesonki on juuri nyt. Jos et löydä metsästä sieniä niin toreilta niitä saa myös.


Syyskuun matkakohde on vielä hakusessa, mutta eiköhän me löydetä mielenkiintoinen maa kohteeksi, jossa ruoka ja viini saa taas olla pääosassa. 

tiistai 22. elokuuta 2017

Viinejä Etnan varjosta: Tenuta di Fessina

Viileän kesän lopuksi pääsimme viikoksi nauttimaan Sisilian (ennätys-) helteistä. Ensimmäisen päivän hautovan +36-asteen jälkeen lämpö laski onneksi hieman siedettävämmäksi. Lisäksi siirryimme majapaikkaamme 600 metriä merenpinnan yläpuolelle Piedimonte Etneon kylän liepeille tulivuoren koillisrinteelle. Lämpötila laski korkeuden vuoksi, ja lisäksi rinteessä sijaitsevan talomme terassille puhalteli viilentävä tuuli käytännössä koko viikon.

Majapaikka oli valittu strategisesti rannikon ja Etnan pohjoisrinteellä sijaisevien viinitilojen puolivälistä. Myös etelärinteellä on viinintuotantoa ja etenkin valkoisia rypälelajikkeita kasvatetaan eteläpuolella runsaasti, mutta varsinainen Etna Wine Road kuitenkin kulkee pohjoisrinnettä Lingualossasta Randazzoon, ja tämän tien varrella sijaitse suurin osa maineikkaimmista tuottajista, mm Cornelissen ja Girolamo Russo Passopischiarossa.
Tenuta di Fessina on Silvia Maestrellin vuonna 2007 perustama viinitalo. Maestrelli on vanhan yrittäjäsuvun tytär, joka sai kipinän viiniin isältään, joka puolestaan aikanaan hankki viinitilan Toscanasta. Maestrelli osti Rovitellosta vanhan viinitilan, joka oli ollut Musmecin suvun omistuksessa.

Talon tarhat ja tuotantotilat sijaitsevat Rovitellossa, 670 metriä merenpinnan yläpuolella. Tarhat ovat kahden vanhan laavavirran välissä ja rajautuvat siten samaan tapaan kuin Burgundin clos-tarhat. Tarhojen maaperä on ohut ja se koostuu laavakivestä, hiekasta ja paikoittain savesta. Maaperässä on erittäin runsaasti rautaa, mangaania, kalsiumia ja kaliumia. Tarhoilla kasvaa eri ikäisiä köynnöksiä, mutta sen ydin on keskellä sijaitseva vanhojen, jopa 120-vuotiaiden köynnösten muodostama vyöhyke. Osa näistä kasvaa omilla juurillaan, sillä ilmavassa ja kuivassa maaperässä viinikirva ei menesty.

Fessinalle oli helppo löytää, talo miltei viinitien varressa rautatien pohjoispuolella. Meidät otettiin vastaan erittäin ystävällisesti. Ensin pääsimme kierrokselle tarhoille, jossa samalla valaistiin viljelymenetelmiä: Tiheään istutetuilla tarhoilla kaikki tehdään käsin, sillä koneet eivät köynnösten väliin mahdu. Köynnökset kasvavat noin metrin korkuisina gobelet-pensaina, ja niiden sato jää alle kiloon per köynnös. Mikäli rypäleitä muodostuu liikaa, niitä poistetaan kasvukauden aikana paremman aromikonsentraation saavuttamiseksi. Kasveja suojataan vain luomuviljelyn sallimilla kupariyhdisteillä.
Kierroksen jälkeen pääsimme vielä näkemään vanhan palmento-rakennuksen, jossa tilan viinit ennen vanhaan tuotettiin. Palmentossa oli säilynyt vuosisatoja vanha viinipuristin, jonka alkuperäisen mallin saarelle toivat jo roomalaiset. Historiallisen kierroksen jälkeen siirryimme kellareihin, jotka myös ovat alkuperäisessä tilassaan lukuunottamatta uusia tynnyreitä ja sammioita.

Talon viinit kypsyvät osin suurissa botti-sammioissa ja osin burgundi-tynnyreissä. Valtaosa viineistä saa käydä betoni- tai terästankeissa, mutta lippulaivavalkoviini A'Puddara saa myös käydä bottissa.
Kellarikierroksen jälkeen siirryimme maistamaan. Talo tuottaa kahdeksaa eri viiniä, jotka kaikki olivat miellyttäviä. Selkeimmin mieleen kuitenkin jäivät vanhoista köynnöksistä tuotettu Il Musmeci Etna Rosso DOC Riserva. Puhdas Nerello Mascarlese vanhoista yli 100-vuotiaista köynöksistä on kukkainen, kirsikkainen ja hapokas. Maistamamme 2014 oli edelleen varsin nuori ja tanniininen ja hyötyy varmasti viiden vuoden kypsytyksestä.

Vielä suuremman vaikutuksen teki valkoinen A'Puddara, jonka valkoisetet carricante-rypäleet tulevat vuokratarhalta Etnan etelärinteeltä 900 metrin korkeudesta. Viini on saanut nimensä A'Puddara-tähtikuvion mukaan: Tämä tähtitkuvio auttoi saaren itärannikon kalastajia osaamaan yön pimeydessä takaisin kotiin. Viini käy tammisammiossa, jossa alkoholikäymisen jälkeen tapahtuu malolaktinen käyminen. Viini kypsyy tammessa ja pullossa, ja se muodostuu erittäin moniulotteiseksi: Lasissa melko raskasliikkeinen kullankeltainen viini. Tuoksussa on persikkaa, vaaleita kukkia, hentoa savuisuutta ja yrttisyyttä. Maku on melko täyteläinen, kukkainen. Suussa aromeista korostuu vihertävää yrttisyyttä. Jälkimaku on erittäin pitkä, intensiivisen mineraalinen ja pehmeällä tavalla hapokas. Tämä oli ehdottomasti yksi reissun parhaista valkoviineistä ellei kaikkein paras !

Suosittelemme visiittiä Fessinalle, mikäli olet kiinnostunut viineistä ja matkustat Etnalle. Suuri bonus oli hyvä englanninkieli, jota ei todellakaan kannata pitää itsestäänselvyytenä. Kiinnostava moderni viinitalo, joka ottaa kaiken irti vanhoista tarhoista ja kellareista!







sunnuntai 20. elokuuta 2017

Maailman ympärimatka Italiassa: Jälkiruuaksi Tiramisua, tietenkin

Italian jälkiruokien kuningatar on tiramisu, siitä on varmaan yhtä monta reseptiä kuin on tekijääkin. Teimme tiramisun tällä kertaa Italiassa Katrin äidin syntymäpäivämatkalla. Etsimme paikallisessa 'siwassa' aineksia ja kysyimme kaupan sedältä, että mistä löydämme tiramisuun käytettäviä ''kissankieli''-keksejä. Mies lähti etsimään ja tuli hetken päästä takaisin kolmen erilaisen keksipussin kanssa. Valikoimassa oli perinteisesti tiramisuun käytetyt keksit, keksit, joita miehen äiti käyttää ja miehen vaimon käyttämät keksit. Valitsimme miehen äidin käyttämät keksit ja hetken päästä mies otti meidät vielä kiinni kaupan käytävällä ja kävi vielä varmistamassa, että olemme löytäneet kaikki muut ainekset. Yhteistä kieltä ei ollut, mutta ruoka yhdisti tälläkin kertaa.

Tiramisu


2 valkuaista
4 keltuaista
150 g tomusokeria
400g mascarponea
vajaa pari desiä vahvaa kahvia
marsalaa
200g tummaa suklaata
kaakaojauhetta pinnalle
200g kissankieliä

Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Sekoita keltuaiset ja sokeri, vatkaa nekin vaahdoksi. Sotkota mascarpone varovasti keltuais-sokerimassaan. Kääntele valkuaisvaahto kaveriksi. Lado vadin (tai lasien) pophjalle keksikerros, kostuta kahviin sekoitetulla marsalalla. Lisää kerros vaahtoa, sitten keksejä, kostuta, vaahtoa, keksejä, nestettä jne kunnes vaahto loppuu. Juuri ennen tarjoamista pinnalle kaakaojauhetta, tai sen puutteessa suklaalastuja kuten meillä: 80 % suklaa tuo tiramisuun hapokasta terää, kannattaa kokeilla.

Juomasuositus


Suosittelemme viiniksi annokselle samaa marsalaa kuin tiramisun tekoonkin. Mitä sitä hyvää klassikkoyhdistelmää rikkomaan. Pellegrino Marsala Superiore Riserva Oro alkon valikoimasta on ainakin hyvän hinta-laatusuhteen omaava juoma.

maanantai 14. elokuuta 2017

Maailman ympäri Italiassa: Tattirisottoa!!!

Elokuussa alkaa Suomesta löytyä herkkutatteja, joten tämä italialaisten herkku on Suomessa nyt sesonkiruokaa. Italiassa tatteja löytyy etenkin Alppiseuduilla ja Apenniinien vuorilta, ja tiettävästi ihmisiä kuolee silloin tällöin tattionnettomuuksissa, kun innokkaat sienestäjät ryntäävät jyrkille rinteille aamuhämärissä päästäkseen apajille ennen muita.

Herkkutattirisotto: 


4:lle
2 dl risottoriisiä (itse käytämme risottoon Bomba-paellariisiä)
vajaa litra kasvislientä
1 dl raastettua pecorinoa
2dl valkoviiniä
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
puoli kiloa herkkutattia sekä muutama pieni ja napakka koristeeksi
persiljaa
salviaa
suolaa
öljyä

Valmista ensin pikkutateista koristeet: Leikkaa parin millin siivuiksi ja paista matalahkossa lämmössä runsaassa öljyssä kunnes ovat hieman rapsakoita. Nosta sivuun paperille ja ripottele päälle suolaa.

Silppua sipuli ja valkosipuli hyvin hienoksi. Freesaa hetki öljyssä. Lisää hienonnetut tatit, jatka paistamista kunnesenimmät nesteet ovat haihtuneet. Kaada pannulta sivuun odottoamaan. Lämmitä kasvisliemi kiehuvaksi. Freesaa kasarissa riisiä, kunnes jyviin alkaa ilmestyä ensimmäisiä rusehtavia läiskiä. Lisää viini, annan imeytyä. Lisää kuumaa kasvislientä pari desiä kerrallaan, kunnes jyvät alkavat hajota. Pidä koostumus löysähkönä. Lisää lopuksi tattiseos riisien ollessa vielä aavistuksen raakoja, annan pehmetä sitten vielä hetki. Voit tehdä risoton etukäteen tähän vaiheeseen ja kypsentää sen loppuun juuri ennen tarjoamista. Kun riisit ovat kypsiä (purutuntumaa pitää jäädä kohtalaisen reilusti), lisää juusto ja silputut yrtit. Nosta lautaselle, koristele tattisiivuilla.

Juomasuositus

Viinisuositus on pitkällinen suosikkimme, Fontanafreddan Langhe Nebbiolo. Laadukas nuorempi ja raikas nebbiolo, jonka hapokkuus ja runsas tanniinisuus leikkaavat hyvin runsasta risottoa. Nebbiolon kukkainen ja hieman tervainen aromimaailma on kuin tehty tattien pariksi!

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Maailman ympäri Italiassa: Alkuruuaksi tomaatti-mozzarellasalaattia

Italian ruokakulttuuri on monipuolinen: Pohjoisessa ruuat ovat runsaita ja usein kermaisia, niissä käytetään etenkin Alppien alueella riistaa ja naudanlihaa. Rannikoilla syödään kalaa ja äyriäisiä: Napolin fritto misto tästä oivana esimerkkinä. Etelään mentäessä kerma ja voi vaihtuvat oliiviöljyyn, ja monien ruokien pohjana ovat satoina eri lajikkeina kasvavat tomaatit.

Yksi Italian tunnetuimmista juustoista on mozzarella, jota tuotetaan etenkin Campanian alueella puhvelinmaidosta. (Puhvelit ovat tulleet alueelle aikanaan maurilaisten valloittajien mukana Afrikasta ja viihtyvät hyvin alueen kuumassa ja kosteassa ilmastossa.)

Tomaatti-mozzarellasalaatti


Tässä alkuruuassa yhdistyykin monta leimallisesti italialaista raaka-ainetta:
Mozzarellaa (noin 100 g / syöjä)
Tomaattia
Basilikaa
Oliiviöljyä
Ikääntynyttä modenalaista balsamiviinietikkaa
Suolaa

Leikkaa tomaatti viipaleiksi. Levitä laakealle vadille. Valuta päälle oliiviöljyä ja ripottele suolaa. Revi tomaattien päälle mozzarellaa ja pirskotele vielä kaiken päälle balsamicoa. Viimeistele basilikanlehdillä. Nauti alkuruokana hyvän rapeakuorisen leivän kanssa.

Viinisuositus

Viiniksi tälle alkuruualle sopii kevyt Chianti tai rosso di montepulciano. Näitä löytyy alkosta runsaasti, mutta tässä kannattaa olla tarkkana tammen kanssa: Etenkin monet Chianti Classicot ovat melko tammisia, mikä ei välttämättä toimi salaatin kanssa kovin hyvin. Siten kannattaa valita kevyt (ja usein edullisempi) perus-Chianti kuten vaikkapa Vernaiolo Chianti. Raikas, melko hapokas ja helposti lähestyttävä sangiovese-vetoinen viini toimii hyvin tomaatti-mozzarellasalaatin kera.

Toisena vaihtoehtona paljon parjattu lambrusco: Viineillä oli pitkään huono maine lähinnä siksi, että maahan tuotiin vain teollisesti tuotettuja heikkolaatuisia viinejä. Alkon tilausvalikoimasta löytyy kuitenkin myös muutama laadukkaampi Lambrusco. Medici Ermete Concerto tulee Emilia-Romagnan alueelta jossa pirskahteleva lambrusco on valtaviini. Raikas ja kevyesti kuohuva punaviini sopii erittäin hyvin sekä aperetiiviksi että tämän klassikkoalkuruuan kanssa nautittavaksi!


perjantai 4. elokuuta 2017

Maailman ympärimatka heinäkuussa Libanonissa.

Heinäkuu on kääntynyt jo elokuun puolelle ennen kuin ehdimme julkaisemaan tämän koontipostauksen. Heinäkuun maa valikoitui aika puhtaasti viinien perusteella, koska halusimme tähän sarjaan ehdottomasti mukaan Libanonin kulttituottajan Musarin viinit.




Elokuussa maailman ympäri matka matkustaa Italiaan, kun kaikki kertaa siellä tänä kesänä vierailemme.





keskiviikko 2. elokuuta 2017

Occhipinti sp68 bianco

kuva: www.agricolaocchipinti.it
Occhipintin SP68 rossoa kehuimme aivan hiljattain, ja nyt on valkoisen vuoro! Maistoimme tätä viiniä ensimmäisen kerran BasBas and Staff-viinibaarissa kevättalvella ja ihastuimme heti. Keväällä saimme kotiin muutaman pullon osana Vino Nostrumin Occhipinti-pakettia.

SP68 Bianco on sekoitus albannello- ja zibibbo- (AKA muscat) rypäleistä. Albanello on Sisilian kaakkoisosien paikallinen rypälelajike. Arvellaan, että kreikkalaiset toivat sen saarelle koska sen viljely oli keskittynyt Syrakusan kreikkalaiskaupungin ympäristöön. Lajikkeen luultiin 1900-luvun puolivälissä jo hävinneen, mutta vanhoja köynnöksiä kuitenkin löytyi, ja 1970-luvulta lähtien lajiketta on viljelty hitaasti lisääntyvissä määrin Catanian ja Vittorian alueilla. Muscat on tunnetumpi lajike, jonka erittäin kukkaiset aromit ovat viineistä melko helposti tunnistettavissa.

SP68 on saanut maseroitua 15 päivää kuorikontatissa, selvästi pidempään kuin useimmat valkoviinit. Käymisen jälkeen viiniä on kypsytetty 6 kk sementtitankeissa ja tämän jälkeen tasoiteltu kuukausi pullossa ennen liikkeellelaskua.

Viini on väriltään kullankeltainen, keskisyvä ja suodattamattomana hieman samea.
Tuoksussa ylikypsää melonia, eksoottista yrttisyyttä, voimakasta terpeenistä kukkaisuutta. Maku yllättävän raikas, hapokas. Melko runsaan alkoholinen runko, jossa aromipaletilla kypsää hedelmäisyyttä, yrttisyyttä ja mineraalisuutta. Jälkimaussa aivan hento katkeruus kuorikontaktista.

Täyteläinen runsas valkoviini runsaasti yrteillä maustettujen, öljyisten ruokien kaveriksi.

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Maailman ympäri Libanonissa: Jälkiruuaksi mantelibaklavaa ja aprikoosia


Lehtevää filotaikinaa käytetään monissa Lähi-Idän jälkiruuassa, ja niinpä kehittelimme jälkiruuan, jossa on paistettua aprikoosia ja filotaikinaan piilotettuja hunajaisia manteleita. Yksinkertainen, helposti valmistuva herkku, jonka seurassa voi halutessaan vielä tarjota vaniljajäätelöä.

Baklava:
100 g manteleita
5 rkl hunajaa
1 tl kanelia
½ tl neilikkaa
filotaikinaa
voisulaa voiteluun

Pilko mantelit veitsellä karkeasti. Laita kaikki ainekset pannuun ja paista pari minuuttia niin että mausteet kypsyvät ja hunaja hieman tiivistyy. Laita sivuun.

Leikkaa filotaikinasta 6 kpl noin 10 cm leveitä soiroja. Laita leivinpaperille ensimmäinen soiro, voitele voilla. Nosta päälle toinen, voitele. Kolmannen kerroksen päälle ensimmäinen mantelikerros: Nostele puolet manteli-hunajamassasta taikinasoirojen toiseen päähän ja käännä kaikkien kolmen kerroksen toiset päät päälle. Lado sitten vielä kolme soiroa edellisten päälle voidellen välit, laita loppu manteliseos edellisen kerroksen päällä olevalle osalle ja taita tyhjät päät mantelitäytteen päälle. Voitele pinta ja laita 200-asteiseen uuniin reiluksi kymmeneksi minuutiksi kunnes pinta on ruskehtunut.

Puolita aprikoosit ja poista kivet. Leikkaa vielä puolikkaat lohkoiksi ja paista voi-sokeriseoksessa pannulla. Kokoa annos laittamalla lämpimät aprikoosit alle ja nostamalla baklavasta leikattu siivu näiden päälle. Koristele mintunlehdellä ja tomusokerilla.


Libanon ei varsinaisesti ole tunnettu jälkiruokaviineistään, joten tässä joudumme turvautumaan ensikuun matkakohteen tuotteeseen: Sisilian rannikon Pantelleria-saarella valmistetaan Moscato de Alexandria-rypäleestä makeaa Passito-jälkiruokaviiniä, joka sopii tälle annokselle mainiosti: NES Passito de Panteleria on aprikoosinen ja hunajainen ja hunajatäytteen lämmintä mausteisuutta toistava viini, jonka makeus riittää mainiosti tälle jälkiruokaherkulle.



sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Cantina Castello di Torre in Pietra: Vierailun arvoinen viinitila Rooman kupeessa

Kun varasimme lennot Roomaan ja talon Bracciano-järven rannalta noin 50 km Rooman pohjoispuoleleta emme suunnitelleet viinimatkaa. Käsityksemme Lazion viineistä ei ole ollut järin korkea, mutta koska alueella viiniä kuitenkin tehdään ja mukana oli ihmisiä joille vierailu viinitilla oli uusi kokemus niin piti joku visiitti varata.

Nettisivujen selailun kautta päädyimme varaamaan maistelun ja kellarikierroksen Torrimpiertrassa Rooman luoteispuolella sijaitsevasta Cantina Castello di Torre in Pietrasta. Valinta oli sattumanvarainen mutta osoittautui onnistuneeksi. 

Tilalla on pitkä historia, sillä se on osa paavi Sixtus V itselleen 1500-luvulla hakkimaa valtavaa maatilaa. Viininviljely alkoi jo tuolloin ja nykyisin käytössä olevat tarhat osoittautuivat vuosisatojen saatossa parhaiksi paikoiksi viljellä köynnöksiä: Maccaresen kunnassa sijaitsevat tarhat ovat erittäin lähellä rannikkoa, jossa merituuli pitää köynnökset terveinä ja tuo hapokkuutta säilyttävää viileyttä.

Vuosisatojen kuluessa tila vaihtoi omistajaa useasti ja päätyi lopulta kymmenistä tuhansista s
hehtaareista 150:n kutistuneena nykyiselle omistajasuvulle, Albertineille 1926. Osan Corriere della Serasta omistanut Luigi Albertini ehosti tilaa ja kehitti viinintuotantoa. 1930-luvulla kaivettiin nykyisinkin käytössä olevat viinikellarit Torrimpietran linnan takana olevaan tuufakivikallioon. Nykyisen muotonsa tuotantotilat saivat 1970- ja 80-luvuilla Filippo Antonellin valvonnassa. 

Viiniköynnöksiä kasvaa nykyisin 50 hehtaarilla tilan 150:stä. Maaperä on hietasavea, jossa on joukossa merenpohjasta nousseita kalkkisia äyriäisjäänteitä. Valkoiset lajikkeet (fiano, vermentino, malvasia puntinata, chardonny, trebbiano) kasvavat hiekkaisemmilla mailla ja punaiset (sangiovese, montepulciano, cesanese, syrah, merlot) savisemmassa maassa. Tarhoja viljellään luomumenetelmin, mikä on kuulemma kohtalaisen helppoa koska aivan meren äärellä tautipaine on melko vähäinen. 

Kellaritilat sijaitsevat Torrimpietran pienessä kylässä vanhan linnan vieressä sijaitsevaan kallioon kaivetussa luolassa. Viinejä käytetään terästankeissa ja suurissa betonisammioissa, punaisia kypsytetään osin burgundityyppisissä tammitynnyreissä ja osaa suuremmissa botti-tammisammioissa.

Maistelimme tilan viineistä kolme, ja ne kaikki yllättivät positiivisesti. 

Chardonnay on korka-alkoholinen ja täyteläinen mutta silti yllättävän raikas ja ruokaystävällinen viini, jonka aromimaailmasta nousee olkea, vaaleaa kukkeutta ja täyteläisempää ananakseen vivahtavaa tuoksua. Suussa täyteläinen, kuitenkin yllättävän hapokas ja mineraalinen.  

Seará on 100 % syrah-rypäleestä tehty rosé. Viini on melko tummanpunainen 6-8 tunnin kylmämaseraation jäljiltä. Tuoksussa mansikkaa, kirsikkaa ja kukkaisuutta sekä häivähdys syrah:n mausteisuutta. Suussa raikas ja naukkailtava. Erittäin hyvä aperetiivirosé Italian lämpimiin iltoihin! 

Terre di Breccia on 60-40-sekoitus montepulcianoa ja sangiovesea. 9 kuukautta ranskalaisessa tammessa kypsynyt viini on luonteeltaan erittäin italialainen: Tuoksussa on hapankirsikkaa ja hentoa tupakanlehteä sekä montepuncianon tuomaa maanläheisyyttä. Tammen jäljiltä aistittavissa hentona lämmintä mausteisuutta. Suussa tämäkin viini oli varsin hapokas. Makupaletilla hedelmäisyys nousee esiin runsaampana ja kypsempänä, sitä tukee mukavasti tammen antama mausteisuus. Keskipitkä jälkimaku on miellyttävä.

Viinejä ei luonnollisesti Suomesta saa, mutta systembolagetista niitä kuulemma löytyy. Myyntijohtajan mukaan tila kuitenkin etsii maahanuojaa Suomesta, joten jos joku kiinnostuu hintaansa nähden laadukkaista Lazion viineistä niin  myyntijohtaja kehotti pyytämään näytteitä!

Tila oli hieno vierailukohde: ajomatka kylään on maisemallisesti kaunis ja linna sekä pieni kylä ovat jo sinänsä näkemisen arvoiset. Suosittelemme lämpimästi kaikille Rooman seudulla vieraileville viininystäville visiittiä. Tilalla on myös ravintola, joten suosittelemme visiitin ajoittamista lounasajan ympärille!