Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Joulukalenterin 11. luukku: Valkoisia ympäri Italiaa

Italialaisia valkoviinejä pidetään usein bulkkisoave-kokemusten perusteella hieman mitäänsanomattomina ja laihoina viineinä, mutta viiniharrastajat toki tietävät tämän ajatuksen täysin virheelliseksi. Seuraavassa suosittelemme eri tyylisiä valkoviinejä eri puolilta Italiaa.

Kuva: Superiore.de
Ensimmäinen suositus pohjoisesta Alto-Adigen alueelta. Kyseisellä aluella sijaitsee Traminin kylä, josta mausteinen ja hedelmäinen gewürztraminer-lajike on saanut nimensä. Kellerei Traminin Nussbaumer GW 2014 on aromimaailmaltaan hunajainen ja hyvin trooppinen. Gewürzin suutuntuma on täyteläinen ja runsas. Viini on hapokkaampi kuin esimerkiksi monet Alsacen alueelta tulevat serkkunsa. Loistovalinta kinkulle!

Toinen valkoviinisuositus tulee Kampanian alueelta. Fiano on alueen alkuperäislajike, ja siitä tehdyt viinit ikääntyvät erittäin tyylikkäästi. Nautimme taannoin parikymmenvuotiasta Mastrobernardinon Fiano di Avellinoa, ja se oli aivan loistava. Tuoreemmat vuosikerrat ovat mineraalisia, yrttisiä ja kukka-aromisia viinejä, jotka sopivat hyvin kala- ja äyriäisruuille. Mastrobernardinon Fiano vuosikertaa 2015 irtoaa varsin edukkaasti

Varsin läheltä Kampaniaa, Italian itärannikon Marchesta tulee myös loistovalkoviinejä, nimittäin Jesin Verdicciot. Mineraalisia, hieman mantelisia viinejä jotka sopivat aivan loistavasti kalaruuille. Umani Ronchi on alueen klassikkotuottaja, jonka Verdiccio dei Castelli di Jesi Classico Reserva "Plenio" 2013 on klassinen alueensa viini, ja sen hinta-laatusuhde on kohdallaan!

Kuva: Superiore.de
Sitten palataan hieman pohjoiseen. Italian koilliskulmasta löytyy Friulin alue, joka on tunnettu laadukkaista valkoviineistään (ja oransseista viineistä, mutta niistä myöhemmin). Friulin alkuperäislajike on friuliano, josta tuotetut viinit ovat tyypillisesti yrttisiä ja kukkaisia, raikkaita valkoviinejä miedohkojen juustojen ja vaikkapa kinkun tai muuden vaaleiden lihojen seuraksi. Livio Fellugan Friuliano Colli Orientali taisi olla hetken alkonkin valikoimassa, mutta Superiorelta sitä löytyy edelleen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti