Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


maanantai 22. elokuuta 2016

Torrepalino Etna rosso 1981

Viini osui silmään eBay:ssa, ja koska minulla ei ollut aavistustakaan miten Etna rosso ikääntyy oli pakko huutaa pari putelia. Viinistä tai tuottajasta ei löydy juuri infoa googlettamalla. Yksi saksalainen nettikauppa mainosti vuosikertaa 2001, ja tästä löytyi jotakin speksejä: Tarhat 800-900 m merenpinansta, 80-90 vuotiaat köynnökset (tuolloin eli vuosikerralle -81 sitten 60-70 v, mikäli tuotettu samalta tarhalta). Käytetty terästankeissa ja kypsytetty 5 (!) vuotta slavonialaisissa tammitynnyreissä, joiden kokoa tai ikää ei ole sen tarkemmin määritelty.

Viini on väriltään ruskea, red alen (tai esimerkiksi Rodenbach:n) värinen. Tuoksussa sherryaromit, tallintaus, kirsikka taustalla. Ikään nähden edelleen erittäin hyvä hapokkuus, tanniinit pehmenneet erittäin hienoiksi ja silkkisiksi. Pitkä jälkimaku, joka mineraalisuudessaan nostaa veden kielelle.

Viini oli hienosti säilynyt varmastikin osin pitkän tammikypsytyksen vuoksi. Oivallinen löytö joka tapauksessa, tämä kannustaa jatkamaan tutkimusmatkaa iäkkäiden Etna rossojen ihmeellisessä maailmassa vastakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti