Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Wannabe-sommelierit vauhdissa

Kun kävimme haastattelemassa Hellan ja Huoneen Humbertoa blogin juomaosaajat-sarjaan, yllätyimme hieman kun saimme vastapallona haasteen suunnitella Hellan ja Huoneen maaliskuun menun viinit. Salamannopean harkinnan jälkeen päätimme, että otamme haasteen vastaan. Paljastamme tarkemmin annoksia ja viinivalintoja myöhemmin, tässä vain joitakin yleisajatuksia projektista.
Saimme noin kuukautta ennen menun vaihtumista tietoomme annosten raaka-aineet, joiden perusteella yritimme keksiä mahdollisia vaihtoehtoja annoksille. Viinien valinta koko ravintolan menulle oli hieman erilaista kuin yhdelle kotona kokatulle annokselle: Täytyi ottaa huomioon edeltävät viinit, edeltävät annokset, viinien hinta. Myös logistiikkaa piti miettiä siltä osin, että yhdestä tukusta kannatti etsiä viini useammalle annokselle jotta tilauksista tulee suurempia, mikä säästää kuljetuskuluissa. Lisäksi pyrimme laatimaan viiniparit niin, että myös viineistä muodostuu kokonaisuus eivätkä ne ole keräilysarja sieltä täältä.
Pyrimme menun viineissä tuomaan esiin omia mieltymyksiämme ja omaamaamme makukirjastoa: Valitut viinit ovat meidän tyylisiämme vaikkakin tietysti mahdollisimman hyvin annoksille sopivia. Toki Humberton ohjaava kädenjälki näkyy taustalla. Osa viineistä on kompromisseja, jos hintaa ei olisi lainkaan tarvinnut huomioida olisi osalle annoksista valittu varmaankin eri tuote.

Olemme siis valinneet annosten raaka-aineiden perusteella niille viinit, joiden arvelemme niille sopivan. Emme ole vielä annoksia maistaneet, joten itsellemmekin on vielä tässä vaiheessa arvoitus miten parit toimivat. Pääsemme maistamaan yhdistelmät 15.3. menun vaihtuessa, ja odotammekin päivää jännityksellä.

Jos joku lukijoista innostuu hellaan ja huoneeseen menua maistamaan, toivomme kommentteja yhdistelmistä blogin kommenttikenttään!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti