Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


tiistai 8. syyskuuta 2015

Rapuja ja rieslingiä Itävallasta

Rapujuhlien sesonki on kovimmillaan tällä hetkellä. Mekin päätimme tänä vuonna ottaa osaa sesonkiin, kun vietimme kavereiden kanssa yhtenä elokuun perjantaina kokkausiltaa. Alkuruuaksi valikoitui tietenkin ravut klassisimmassa muodossa: Keitettyjä täplärapuja, vaaleaa leipää, tilliä ja voisulaa. Ei voi mennä pieleen. Samalla saimme harjoitella rapujen syömistä konkarikaverin ohjauksessa.

Rapujen kaveriksi valikoitu viini Itävallan Wachausta. Jamek Jochinger Berg Riesling Federspiel 2014 oli pirun pitkästä nimestä huolimatta oiva kaveri rapusille. Tuoksu oli sitruksinen, yrttinen, greippinen ja vihreän omenainen. Maku oli ihanan kuiva, hapokas, omenainen ja mineraalinen. Suussa narskui mukavan hapokkaasti, kun nautti viinistä. Toimi mainiosti myös rapujen parina. Oiva suositus rapupöytään, jos haluaa viiniltä hyvää hinta-laatusuhdetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti