Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


maanantai 24. elokuuta 2015

Sikamaiset sukujuhlat

Pidimme tänä vuonna Katrin suvun kesäjuhlat mökillämme Tampereen seudulla elokuun puolivälissä. Mökki on siinä mielessä perinteinen, että sisään ei tule vettä eikä astianpesukonetta ynnä muita helpotuksia löydy. Siten päätimme mennä yksinkertaisella linjalla, joka piti melkein loppuun saakka.

Hommaa lähdettiin rakentaan Jamonarium.com:ssa. Ostoskoriin päjähti 7,5 kilon serrano, reilu parikiloinen manchego-kiekko sekä kilo rakastamiamme arbequina-oliiveja. Kauppa toimitti tuotteet varsin näppärästi kotiovelle viikossa. Asiakaspalvelu oli huolehtivaa, kun olivat saaneet viestin paketin tulosta perille varmistivat vielä sähköpostitse, että kaikki oli kunnossa.

Rakentelua jatkettiin Decantalo.com:ssa, jossa magnumpullojen valikoima osoittautui vastustamattomaksi. Jos 20 hengelle varaa 3 magnumsamppanjaa, pari valkkaria ja kolme punkkua, niin bileistä tullee hyvät...

Serranon ja juustojen lisäksi halusimme tarjota salaatteja, joita mökin kasvimaalla oli yllin kyllin. Keskisuomalaisen suvun lihaa syömättömille savustelimme muikkuja. Lisäksi Heikki leipoi vielä suuren, hapanjuurella kohotetun espanjalaistyylisen maalaisleivän, joka osoittautui hitiksi ja liian pieneksi.

Juhlat onnistuivat mahtavasti, kiitos elokuun alusta alkaneiden aurinkoisten kelien. Mökin puutaraha oli parhaimmillaan, pöytä koreimmillaan. Ruuat olivat yksinkertaisuudessaan huippuja, viineistä Vanldesilin Godello oli miellyttävän mineraalinen, Delamotten samppis aivan yllättävän moniuloitteinen ja raikas. Punkuista Muga ei koskaan petä, ja Cal Plan Carenyetaa olemme muistaakseni ylistäneet aiemminkin.

Serranossa on aivan erilainen maku vasta leikattuna kuin vakuumiin pakattuna, sen voimme tämän kokemuksen jälkeen vakuuttaa. Tilaamamme Don Berrion lampaanmaidosta valmistettu Manchego oli kirpeydessään loistava. Arbequina-oliiveja on Suomesta hankala löytää, mutta ne ovat oi niin herkkua. Tampereelta niitä saa Mama's Cornerista kauppahallista, joten kannattaa maistaa!

Jälkiruuaksi vielä Baking of-blogistin tekemät upean kauniit kakut, ja juhlat oli kruunattu!
Juhliminen kannattaa, jos sen tekee huolella! Meillä on ollut ruuan ja juoman suhteen pitkään sellainen motto, että "parempi överit kuin vajarit". Ja tässä on kyse enemmän laadusta kuin määrästä...
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti