Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


maanantai 13. heinäkuuta 2015

Gramona Font Jui 2013

Kuva:alko.fi
Puhtaat, kuplimattomat xarello-lo-viinit ovat nousseet kansainväliseen tietoisuuteen viimeisen viiden vuoden aikana, ja niitä on pikku hiljaa saatu Suomeenkin. Keväällä uutuutena alkoon tullut Font Jui on laadukkaista cavoistaan tunnetun Gramonan puhdas xarel-lo. Siihen käytettävät rypäleet kasvatetaan nimen mukaisella 4 ha tarhalla, jonka maaperä on ravinneköyhää saven ja kalkkikiven sekoitusa. Köynnökset ovat kohtalaisen iäkkäitä, 40-vuotiaita. Viljely tapahtuu luomumenetelmin.

Viini on lasissa kullankeltaiseen vivahtava, keskisyvä. Tuokssa on persikkaa, päärynää ja eksoottisempaakin hedelmää. Tuoksua selkeimmin määrittävä piirre on kuitenkin mielestäni melko vahva aniksinen yrttisyys sekä yleinen vihreys, joka tuo mieleen etäisesti jopa hillityn tyylin SB:n.

Vihreys saattaa johtua ainakin osin reduktiivisesta, vuoden kestävästä pullokypsytyksestä. Osa viinistä myös kypsyy 4 kk tynnyreissä sakkojen päällä, mikä sekin suojaa oksidaatiolta ja mahdollisesti tuo esiin näitä vihreitä piirteitä.

Suussa viini on melko täyteläinen ja  hapokas, makupaletilla hedelmien ja aniksisen aromin lisäksi tuntuu melko reipasta mineraalisuutta. Jälkimaussa mineraalisuus kääntyy jopa greippiseksi katkeruudeksi. Alkoholi tuntuisi olevan melko korkea.

Kokonaisuutena kiinnostava viini, jonka yhdistäminen eri tyyppisille mereneläville oli helppoa. Kokeile vaikka jättirapusalaatin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti