Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


tiistai 7. huhtikuuta 2015

Vanhempaa chileläistä cabernetia


Barossa-Maipo-taiston lopuksi maistettiin vielä eBay:sta huudettu Concha y Toron Marques de Casa Concan vanhempi vuosikerta 1996. Tuohon aikana Chilen viinituotanto ei ollut vielä välttämättä tunnettu korkeasta laadustaan, joten pulloon suhtauduttiin ennen avaamista varauksella. 

Viini kuitnekin yllätti: Väri oli selvästi ohentunut ja rusehtunut. Tuoksu oli kuitenkin edelleen yllättävän herukkaisen marjainen, mutta nyt siihen sekoittui varsin sopivasti pienen brett-infektion merkkejä: vanhaa satulanahkaa ja tallintaustaa. Rakenne oli edelleen nuorekas. Happoja löytyi edelleen, tanniinit olivat pehmenneet mutta eivät lainkaan lätsähtäneet. Verrattuna ruokaa huutaneeseen tuoreeseen vuosikertaan tämä oli varsin miellyttävää jo aivan sellaisenaan nautittuna.

Erittäin positiivinen yllätys! Jos jollakulla lojuu ylimääräisiä vanhoja chileläisiä nurkissa niin kannattaa testailla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti