Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuosi vaihtuu, *poks!*

Vuosi 2014 lähestyy vääjäämätöntä loppuaan. Takana on lukuisia maistettuja viinejä, joiden joukossa joitakin uskomattomiä ihanuuksia ja toisaalta runsaasti tasapaksuja tapauksia, joista ei ole jäänyt minkäänlaista muistijälkeä. Kuitenkin nuo huippulöydöt kannustavat meitä edelleen tutkimaan uusia alueita ja tuottajia.

Vuoden huippuviineistä mainittakoon ensin vaikkapa kevään samppnajamarkkinoilla maistetut La Grande Dame sekä Clouetin Cuvée Un Jour de 1911. Kesällä tutustuimme Muscadetin huippuihin, Luneau-Papiniin ja Le Briseau:n sekä aivan mahtavaan Juran savagniniin. Syksyltä jäivät mieleen ikääntynyt Faustino I sorsan seurassa, Emilio Moron Ribera del Dueron punaiset sekä tietysti viinibloggareiden kokoontumisajot Tampereella.

Ravintolavierailut jäivät viime vuonna vähemmälle, mutta elokuun Goto-visiitti Raumalla oli miellyttävä. Mainittakoon myös Tampereen Pispalaan auennut Cafe Pispala, jossa olemme käyneet säännöllisesti sunnuntaibrunsseille.

Ensi vuonna suunnitteilla on ainakin pääsiäiseen osuva viikon reissu Pohjois-Italiaan, lennot Bergamoon on jo varattu. Tarkoitus on vierailla ainakin Fraciacortassa ja Veneton alueella sekä mahdollisesti Alto-Adigessa. Syksylle olemme kaavailleet pidempää Espanjan-kiertomatkaa, mikäli lomapolitiikka saadaan suotuisasti hoidettua. Alustavana suunnitelmana 2-3 viikon aikana kierros Madrid-Ribera del Duero-Bilbao & San Sebastian - Rioja - Madrid.

Blogin puolella pyrimme lisäämään viini ja ruoka- parien suosituksia ja kehittelemään taas uusia outoja reseptejä iloksenne. Hyvänä tarkoituksena on (jälleen) tutustua paremmin uuden maailman viineihin. Stuart Pigottin riesling-kirjan innoittamana aiomme ainakin tilailla 'riesling around the world'-paketin vinexukselta...

Lopuksi vielä kiitos lukijoille viime vuodesta. Nauttikoot kaikki tänään kuohuvaa vuoden 2015 kunniaksi, kohtuudella tietysti. Meidän vuotemme vaihtuu Juvé y Campsin tahdissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti