Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


perjantai 17. lokakuuta 2014

Laventelinen Blossa 2014

Kuva:Alko.fi
6.10 tulivat alkojen valikoimaan erilaiset glögit. Joka vuosi olemme maistaneet ruotsalaisen blossan kausimakua, ja eihän tänäkään vuonna voinut tehdä poikkeusta. Viime vuodesta poiketen tämänvuotisen blossan maku julkaistiin heti. Vaikutteita oli hankittu Ranskanmaalta, ja päämakuna oli laventeli. Kausimauista suosikkini on parin vuoden takainen yuzu-inkivääri, jonka kaltaista odottelen innolla.

Pullon desing oli taas taattua ruotsalaista laatua ja pelkästään pullon takia on ostopäätös helppo tehdä.Pullon sisältä paljastuu vaalea glögi, jonka tuoksussa on omenaisia aromeja, joulumausteita ja vain aavistus laventelia. Maku seurailee vahvasti tuoksun makumaailmaa, eikä se laventeli onneksi hyökkää päälle järjettömällä voimalla. Miellyttävä blossan kausimaku. Allekirjoittanut olisi kaivannut makuun jotain twistiä perinteisen vaalean glögin lisäksi, mutta eiköhän pullo kuitenkin tyhjene ihan nopeaan tahtiin. Suosittelen vaalean glögin ystäville kylmänä loka-marraskuun iltana hyvien ystävien seurassa. Toimii.

Muista alkon jouluglögeistä maistamista odottaa myös kotimaisen Loimun kausimaku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti