Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


tiistai 4. maaliskuuta 2014

OldCoachRoad Unoaked chardonnay 2013: Hedelmäpommi eteläsaarelta

Alkosta sattui mukaan Uudesta-Seelannista ponnistava Chardonnay, koska kevään teemaksi yhdeksi teemaksi sovittiin tutustuvamme paremmin Chardonnay-rypäleeseen. Ei kuulosta ollenkaan huonolta vaihtoehdolta juoda vain blanc de blancs-samppanjoita... Tämä oli eurooppalaiseen tyyliin tottuneelle epätyypillinen esitys rypäleestä, mutta ei laisinkaan huono.

Old Coach Road tulee Nelsonin viinialueelta eteläsaaren pohjoisosasta, hieman Marlboroughin alueesta länteen. Viini on siis puhdas nuori chardonnay vuodelta 2013. Talon sivut kertovatkin, että tavoitteena on ollut tuoda esiin rypäleen aromit puhtaimmillaan.

Lasissa viini on vihertävänkeltainen, nuori ja notkealiikkeinen. Nenässä tuntuu varsin hedelmäisiä aromeja: Hapanta sitrusta, omenaa sekä eksoottisempaa meloni-litsisektoria. Taustalla hento mineraalisuus (joka viinin hieman lämmettyä taittuu ikävästi villasukkaan/märkään koiraan). Suussa viinin määrittävä piirre on hedelmäinen hapokkuus. Viini on täysin kuiva, joskin siis todella hedelmäinen. Tuoksun aromit jatkuvat maussa
, mutta hapokkuus pitää eksoottisemmat hedelmät hyvin aisoissa. Jälkimaussa hapot heiluttelevat hedelmäjunan ikkunasta, mutta eivät jaksa kovin pitkään.

Kokonaisuutena viini on varsin mukava ja selkeäpiirteinen: hapokas hedelmäisen raikas viini. Tätä nauttii ilolla pullollisen hyvin jäähdytettynä, etenkin jos sattuu olemaan kiva aurinkoinen kesäpäivä. Ruokaviininä tämä kesti yllättävän hyvin mausteita, kokeilimme Safkaa-kirjan uudemman version vietnamilaisia kalapihvejä ja varsin chilistä wokkia tämän kanssa, eikä ruoka hukannut viiniä alleen. Suosittelemme kokeilemaan, jos hedelmänjano yllättää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti