Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


perjantai 16. elokuuta 2013

Saxenburg private collection CS 2009: kummassa meistä on vika ?

Etsin kaapista jotakin erilaista maistettavaa, kun viimeaikoina on nautittu lähinnä vanhan maailman viinejä espanjasta ja ranskasta.Kylmän ja sateisen alkusyksyn päivän illaksi löysin kaapin perukoilta eteläafrikkalaisen CS:n, jonka olimme aikanaa saaneet tuliaisiksi. Itse en tällaista olisi varmaan tullut ostaneeksi, sillä jostain syystä en ole ollut suuri eteläafrikka-fani, sillä aiemman kokemuksen perusteella maan punaviinit ovat ylipaahtuneita ja paksuja. Ajattelin kuitenkin ongelman olleen siinä, että aiemmat viinit ovat olleet pääasiassa edullisemmasta päästä olevia massatuotteita. Tämä kyseinen Saxenburg ilmeisesti kuitenkin on laadukkaampi tuote, ja avasimmekin siten pullon melko suurin odotuksin.

Ja petyimme. Ilmeisestipoltetun kumin aromi viinissä on jossakin meriitti. Tuoksu oli suorastaan luotaantyöntävä: savua, nokea, kärähtäneitä autonrenkaita. Pienen tuulettelun jälkeen myös voimakas herukan aromi nousee esiin, ei kuitenkaan raikkaana vaan lähinnä viinimarjahillolla glaseerattu pihvi-tyyppisesti. Maku tuntuu aluksi hieman tuoksua siedettävämmältä, siinä on voimakas cassiksen aromi sekä eukalyptuksista yrttisyyttä. Tammea viini on saanut melko hillitysti, tai ainakaan sitä ei juuri aisti villin tykityksen keskeltä. Tanniinit viinissä ovat pehmeät, suutuntuma ylitsepääsemättömän täyteläinen.

Viini on todennäköisesti oikein laadukas tuote. Jostakin syystä tällainen hyvin voimakas, lähes nokinen tyyli ei istu minun suuhuni lainkaan. Mutta vika saattaa kyllä aivan hyvin olla minussa eikä viinissä.Olen ilmeisen yliherkkä tälle poltetulle maulle, sillä aistin vastaavaa myös uusi-seelantilaisen Julichierin pinot noirissa, joka kuitenkin on varsin arvostettukin viini käsittääkseni.

Eli tätä arviota ei kannata ottaa kovin vakavasti jos on tämän voimakkaan, savuisen tyylin ystävä. Minä en ole, ja jokaisella on oma makunsa. Tärkeintä on oppia se tuntemaan, ja siinä avuksi ovat juuri tällaiset mukavuusalueen ulkopuolelle tehtävät ekskursiot. Know your self.

Nyt lasissa Navarralainen Azul y Garanzan Seis de Azul. Mahtavaa mineraalitykitystä tuoksusta alkaen. Tästä minä tykkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti