Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


lauantai 16. helmikuuta 2013

Viikonlopun viini:Casa antica scarpa barolo tettimora 2003

Edellisenä viikonloppuna maistettiin Milanosta tuotu tuliaispullo, joka oli pitkään aikaan loistavimpia maistamiamme viinejä. Viini avattiin Heikin äidin ikääntymisen kunniaksi perhepäivällisillä porukalle, joka osasi tätä arvostaa.

Viini tarjottiin pääruuaksi valmistetun poronpaistin seuraksi. Poro oli yksinkertainen paisti, joka tarjottiin vanhan ystävämme lakukastikkeen ja juureskakun kanssa. Ruuanlaittoavusta täytyy kiittää lankomiestä, Viinikartta.fi-blogin jenssiä.  Annos oli kokonaisuutena toimiva, ja tyytyväinen myhäily ruokaseurueessa palkitsevaa.Viini nosti  annoksen kokonaisuuden aivan sfääreihin.

Väriltään 10-vuotias barolo taittui hienosti oranssiin lasin reunoilla. Väri oli ohuehko, mutta ei kuitenkaan ohuimmasta pääsyä barolosta puhuttaessa. Tuoksussa päälimmäisenä metsän punaiset marjat, jotka kuitenkin kasvoivat jossakin ruusutarhan ja appelsiinilehdon välimaastossa. Lakritsajuuren aromia, lyijykynää... Tuoksu oli niin moniulotteinen, että sen pariin olisi voinut unohtua ikuisiksi ajoiksi. Suussa viini oli raikas, marja-aromit ja appelsiinisuus korostuivat kastikkeen laku toi yrttisyyttä pintaan viinissäkin. Hapot olivat raikkaat, tanniinit melko integroituneet. Rakennetta piisasi, ja viini raikasti suun hienosti riistaiseen  poron ja melko raskaan makuisen lakritsikastikkeen jälkeen. Mahtava kokemus! Lasinpohjia pyöriteltiin lautasen tyhjennytyä sellaisella antaumuksella, että harvoin näkee.

Mahtava viini siis. Kannatti kuunnella suositusta tuossa pienessä viinikaupassa (Riserca vini, via vinsenzo monti, Milano). Tuokaa joku Suomeenkin tällaisia!

-Heikki-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti