Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


maanantai 26. marraskuuta 2012

Viikon valinta: Barolo chinato

Viikon valintana on tällä viikolla italialaisten vastine suomalaiselle glögille. Maistoimme barolo chinatoa ensimmäisen kerran pari vuotta sitten Vinoteca del Piemontessa Tampereella ja ihastuimme juomaan heti. Olemme sen jälkeen juoneet juomaa sekä kylmänä että kuumana aina vieraillessamme Piemonten herkkujen luona.

Barolo chinato tehdään nimensä mukaisesti barolon alueen viinistä Piemontessa Italiassa. Barolo chinato on kehitetty Piemontessa 1800-luvun lopulla. Giuseppe Cappellanoa pidetään reseptin kehittäjänä, vaikkakin varhaisiin tuottajiin lukeutuu myös 1891 oman reseptinsä mukaisen tuotteen lanseerannut Giulio Cocchi. Inspiraatio juomaan lienee syntynyt vermutin, yrteillä maustetun viinin valmistuksesta. Kuitenkin siinä missä vermutissa useimmiten käytetään muutoin laaduttomia viinejä, on barolo chinaton pohjana barolo, yleensä vielä ikääntynyt sellainen. Viiniin lisätään eri mausteita tuottajasta riippuen, kuiten perustana on kiniinipuun kuori, jota on aina mukana. Viinissä onkin siten voimakkaan lääkemäinen tuoksu, samoin maku on asteen verran kitkerä. Makua on useimmiten tasapainotettu lisäämällä hieman sokeria.

Ilmeisesti juuri tuo ikääntynyt barolo juoman pohjana nostaa myös hintaa. Ollessani työmakalla Milanossa päätin hankkia Suomen pimenevään ja viilenevään syksyyn tätä mainiona lämmittävänä digestiivinä toimivaa juomaa. Useammassa vinotecassa vierailtuani ostin muutaman 500ml pullon, toisen perinteistä Coccia, toisen Marchesi di Barolo-merkkistä. Yhteishintaa tälle litran ostokselle tuli vajaa 50 e, eli ei siis halvimmasta päästä tämä. Mutta kyllä, se on hyvää. Ainakin meidän suussamme, nimittäin voimakkaan yrttinen maku jakoi voimakkaasti kaveriporukan, jolle tätä tarjottiin. 

Tuoksu on jännittävä yhdistelmä katkeria yrttejä, muistuttaa hieman unicumia tai vastaavaa yrttilikööriä. Ainakin anis ja fenkoli tulevat mieleen tästä nyt maljassa olevasta Marchesi di Barolon viinistä. Jälkimaku tuntuu jopa hivenen lakritsijuuriselta. Kuitenkin alkuperäisen viinin aromit ovat edelleen aistittavissa, hento orvokin tuoksu tuntuu nousevan jostakin yrttipensaikon takaa. 

Tätä suosittelemme testattavaksi näin pikkujoulukaudella glögin korvikkeena. Maku on loistavan intensiivinen, 4 cl kestää pitkään, jokainen pieni siemaus maistuu suussa useita minuutteja. Katkera juoma on myös yllättävän hyvä kaveri suklaalle, uskokaa pois!

Tätä saa muistaakseni tilattua superiore.de:sta, mutta helpoin ja mukavin tapa on piipahtaa Italiassa : )

-Heikki-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti