Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


perjantai 2. maaliskuuta 2012

Viinikaapin inventaario


Tanniini on viettänyt kolme päivää potien maailman kenkuinta kevätflunssaa. Ajoittaista auringonpaistetta on täytynyt seurailla ikkunanan takaa. Kuten tiedetään, alkaa kotona kyhjötys sairaana ennen pitkää käydä varsin pitkäveteiseksi, ja tekemisten keksimiseen tulee valtava tarve.

Koska viinikaapin edellisestä inventaariosta oli aikaa, oli siihen nyt tullut oiva hetki. Ei siis muuta kuin kaapin sisältö hylly kerrallaan ulos ja iPadin Cor.kz soimaan.

Kyseisella ohjelmalla kellaria on melko helppo pitää yllä, ja viinejä voi lajitella lajikkeen, alueen, juotavuusajankohdan tai cellartrackerin arvostelujen mukaiseen järjestykseen. Itselleni tuo alueittainen järjestys toimii parhaiten, koska kaappikin on järjestetty pitkälti alueittain.

Parin tunnin työn tulos: 130 pulloa, pääosin italialaisia ja ranskalaisia punaviinejä ja alsacesta tuotuja/tilattuja valkoviinejä. Ja yllättävä määrä makeita!

mukavina löytöinä vastaan tulivat mm. Candiallen ciclope, 3 pulloa Chateau Carsin Cuvee noirea vsk 2005, useita gran cru- viinejä Alsacesta sekä kuivina että makeina ja muutama Maurice Lassalleen Shampanja 2002. Selviä puutteita olivat uuden maailman ja Espanjan heikko edustus. Tähän täytynee satsata jatkossa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti