Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


maanantai 13. kesäkuuta 2011

Blogi palaa henkiin ja pullon henkeä etsitään taas aktiivisemmin


Hei!

Hetki on jo vierähtänyt edellisestä postauksesta ja suurin syy hiljaisuuteen on ollut muutto uuteen kotiin. Pullon henki palasi kotiin ja vaikuttaa tällä hetkellä taas Tampereen suunnalta.

Muutosta ja muutamasta ulkomaanmatkasta huolimatta viinin juontia on ei ole unohdettu vaan pikemminkin aktivoiduttu entistä enemmän. Suurin syy on ollut upouusi viinikaappi, joka on tuonut viinit olohuoneeseen paremmin saataville. Niin kuin Kuplan äiti sanoi, muut katselevat tv:tä olohuoneessa ja me ihaillaan viinikaappia. Luulen, että Tanniini on parempi kertomaan teknikniset tiedot viinikaapista, mutta Kupla voi sanoa, että hankita ehdottomasti kannatti.

Tulevia postauksia blogiin on tulossa ainakin uudesta viinikaapista ja sen sisällöstä, viiniklubin Riesling-horisontaalimaistelusta ja muutamasta jo kokatusta menusta, joissa viinikaapin sisältö on näytellyt pääosaa. Tälläistä tällä kertaa, nyt blogi taas aktivoituu.

-Kupla-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti